Viina, väkevämpi rakkautta? (Julkaistu UutisOivassa 19.12.2019)
”Aattoaamu valkenee
hiljalleen, mutta kirkkaana, harvinaista. On ihan hiljaista. Kaikki
on vielä hyvin, vaikka ilmassa väreileekin jotain kireää,
pahaenteistä. Äiti hääräilee joululaatikoiden parissa
kasvoillaan hymy, kireä hymy. Isä hunnuttaa kinkkua hyväntuulisena,
mutta hermostuneena. Isommat lapset koristelevat kuusta ja yrittävät
pitää yllä leppoisaa jouluntunnelmaa, samalla vilkuillen varovasti
vanhempiaan.
Jokaiseen jouluun kuuluu
kynttilöiden vienti läheisten haudoille. Haudoille, jotka nytkin
ovat osa valtavaa kynttilämerta. Paluumatkalla autossa tunnelmaa
voisi leikata veitsellä, isä kiroaa ruuhkassa matelijoita. Kotona
isä häviää välillä jonnekin ja palaa takaisin lemuten joltakin
jo tutulta, joltakin, joka kuuluu jokaiseen jouluun. Jouluntunnelma
on jäänyt himon tallaamaksi, mikään muu ei tunnu miltään.
Äiti ja lapset ovat
näennäisen iloisia, sisällä syvällä oleva voima kuitenkin
valmiina pakenemaan pelon ja sielunsuojan maailmaan. Tuntien kuluessa
isän jutut tulevat piikitteleviksi ja ilkeiksi. Isä nuokkuu,
muuttuu aivan kuin toiseksi, on murheellisten laulujen maan perikuva.
Muu perhe on varuillaan ja hätääntynyt. Äidin ääni säröilee,
kun hän yrittää rauhoitella isompia lapsia. Perheen pienin on
paennut jonnekin omaan maailmaansa. Hän vain istuu hiljaisten
kyynelien valuessa pitkin poskia, tietäen, että äänekkäät
ärsyttäisivät isää.
Jouluruuan
aikaan viina, vahvempi ihmistä, on tehnyt tehtävänsä ja isä
sammunut sohvalle. Äiti ja lapset avaavat surullisina
joulupakettejaan, jokainen hiljaa toivoen, että joulunpyhät
olisivat pian ohi ja että isä ei herää ennen kuin selvittyään..."
Näin
valitettavan monessa perheessä vietetään tai on vietetty joulua,
jonka kuuluisi olla ihmeitä täynnä, lämmin ja peloton, varsinkin
perheen pienimmille. Ei vain joulun, vaan jokaisen hetken kuuluisi
olla lämmin ja peloton pienen kasvaessa ja muodostaessa omaa- ja
maailmankuvaansa. On surullista, että viina, väkevämpi rakkautta,
ohjailee arkea ja juhlaa liian monessa perheessä.
THL:n
mukaan yli puoli miljoonaa suomalaista juo yli riskirajojen. Suurin
osa näistä suomalaisista pitää itseään kuitenkin
kohtuukäyttäjänä. Ylen dokumenttisarja Pullopostia lapsuudesta
kertoo karua totuutta alkoholismista: alkoholiriippuvuus on
hermosolutason krooninen aivosairaus, joka ei katso ikää,
sukupuolta eikä yhteiskuntaluokkaa. Taipumus alkoholiriippuvuuteen
periytyy, riippuvainen lähisukulainen kasvattaa
alkoholisoitumisriskin kolminkertaiseksi. Sosiaalisella ympäristöllä
ja sattumalla on myös osuus alkoholiriippuvuuden kehittymisessä.
Joka tapauksessa, alkoholismi on suomalainen kansantauti, joka
tappaa.
Se
on vaiettua, kulissia, surua, häpeää, pettymyksiä ja pelkoa. Se
on oksennuksia, örinää, ahdistusta, jännittämistä, huutoa ja
raivoa. Alkoholismi on valintoja ennen läheisiä, kiinnostuksen
kohteita ja muita mielihyvän lähteitä, alkoholia ennen kaikkea.
Alkoholiriippuvaisen lasten ja läheisten elämä kulkee sen
vuoristoradan mukaisesti, mitä alkoholisti sinä päivänä ja
hetkenä sattuu tuntemaan.
Surullisinta
on, että vaikka alkoholismi on sairaus, se on myös valinta: ennen
läheisiäsi, lastasi, valitset viinan. Lasillisen vapautta, villiä
viihdettä, pakopaikan arjesta tai omista muistoista. Lasillisten
mukana uppoavat lapsen mieli ja sielu, jotka peittyvät pelkoon ja
pettymyksiin. Kestätkö sen?
Ikinä
ei ole liian myöhäistä valita toisin. Anna lapsellesi raitis
joulu. Ja arki.