Kotisohvalta koronaa vastaan

Nyt on meidän vuoromme pitää huolta heistä, jotka pitivät huolen siitä, että saamme istua itsenäisellä kotisohvallamme. Meille perusterveille ei ole mikään mahdottomuus pysyä kotona, mennä metsään ja viettää aikaa perheen kanssa. Voimme myös auttaa riskiryhmään kuuluvia hoitamalla kauppa- ja apteekkiasiat heidän puolestaan. Nyt jos koskaan tarvitaan yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta.

Olen huolissani niistä lapsiperheistä ja aikuisista, joiden arjessa jaksamista ovat tukeneet ne toiminnot, jotka nyt ovat suljettuina. Avoimet kerhot, kirjastot, harrastukset, kuntouttava toiminta, ostoskeskusten leikkipaikat ovat niitä paikkoja, joissa perheenäiti on voinut hengähtää hetkisen tai yksinäinen on voinut saada päiväänsä ääntä ja elämää. Kotona ja metsässä voi viettää aikaa, mutta harvoin puut vastaavat ja lapset ovat hiljaa.

Voiko mennä leikkipuistoon, jos pysyy vähintään metrin päässä? Saavatko kummit tavata kummilastaan, jos kaikki osapuolet ovat terveinä? THL ei voi ottaa tässä tilanteessa kantaa yksittäisiin kysymyksiin, mutta yksittäisiä ihmisiä nämä juuri koskettavat ja yksittäisistä ihmisistä muodostuu kansa. Kansa, joka pani petäjäistä pettuun ja sisulla kuokki suosta pellon. Nyt hamstrataan jauhelihaa ja kuokitaan ostoskärryt täyteen wc-paperia. Ja unohdetaan, että kaikilla ei ole mahdollisuuksia varautua tai ostaa kalliimpia vaihtoehtoja. Matkustetaan pohjoiseen ja kuormitetaan pieniä terveyskeskuksia. Jokainen reagoi huoleen tulevaisuudesta omalla tavallaan ja se näkyy kauppojen hyllyillä sekä pohjoisen hiihtohissijonoissa.

Tehdäänkö kotona tästä tilanteessa kuormittuneena huonoja tai peruuntumattomia ratkaisuja, joiden seurauksista kärsijät ovat tämän tilanteen väistämättömiä uhreja? Onko olemassa työryhmä, joka miettii näitä harmaata aluetta lähestyviä perheitä ja ihmisiä? Kuormittuuko lastensuojelu entisestään? Miten käy heille, joiden kuntouttaminen peruuntuu? Miten me voimme tukea kanssaihmisiä etäältä? Kenelläkään ei taida olla valmiita vastauksia, mutta vilpitöntä tahtoa auttaa on jo ilmennyt esimerkiksi perustetuilla kauppojen riskiryhmille tarkoitetuilla asiointiajoilla, naapuriapu-ryhmillä sekä kotikouluvinkeillä. Yle on lisännyt Areenaan Ryhmä Hau -jaksoja, satuaplikaatioita voi käyttää maksutta ja virtuaalikonsertteja ollaan järjestämässä.

Aina niin järkevä läntinen naapurimaamme on toiminut odottamattomalla tavalla. Ruotsi ei esimerkiksi ole sulkenut kouluja eikä rajoittanut vierailuja hoitokodeissa. Ainoastaan yli 500 hengen kokoontumiset ovat peruttuina. Mitä tästä pitäisi ajatella? Jossain artikkelissa kirjoitetaan jo siitäkin, että tämä ei ole vaarallista pelkästään vanhuksille ja riskiryhmille. Mitä meille ei kerrota? Paniikin lietsontaa vai totta...

Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö kehottaa viisaasti ottamaan henkistä läheisyyttä, kun fyysistä etäisyyttä pitää noudattaa. Ymmärrän henkisen läheisyyden niin, että noudatan viranomaisten ohjeita ja annan heille työrauhan. Autan ikääntyvää naapuria tarvittaessa, viestitän kotiäideiltä kuulumisia, käyttäydyn myötätuntoisesti myös somessa ja pyrin olemaan positiivinen. Soitan isosiskolle, jos ahdistaa. Isovanhempien toivon oppivan videopuhelut, pienen kestävän eron heistä. Arvostan varhaiskasvatuksessa, terveydenhuollossa sekä muita etulinjassa työskenteleviä ja toivon heille jaksamista tärkeässä työssään. Yritän yhdessä muiden kanssa selvitä tästä kotisohvalta käsin huolellisen käsienpesun jälkeen.

Sakari Pälsin (Eräelämän perinteitä, 1944) lopuksi lainaten: ”Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – ja voitetaan.” Koetetaan mekin pysyä vahvoina ja terveinä, sopivasti tasa-arvon päivänä - yhdessä.

Kotiäiti isolla koolla

Kotiäiti isolla koolla (julkaistu Uutisoivassa lyhyempänä versiona 5.3.2020)

(Koti)äidin työ on mittaamattoman arvokasta kasvatus- ja huolenpitotyötä, unohtamatta isejä ja muita huoltajia. Kotiäidin tehtävänä on kasvattaa lapsestaan vähintään hyvinvoiva, sosiaalinen, ongelmia ratkaiseva, luova, globaali, terveelliset ja ekologiset elämäntavat omaava yhteiskunnan jäsen, joka maksaa veroja ja saa Suomen talouden nousuun tekemällä eettisiä, kotimaisia ja kestäviä hankintoja. Ei mikään helppo (soija)nakki.

Miten yhteiskunta arvostaa tätä kotiäitiyttä? Naurettavan vähän. Verrataanpa esimerkiksi kotihoidontukea päivähoitopäivän hintaan per lapsi. Kotihoidontuesta maksetaan veroa ja kotihoidontuella vietetty aika pienentää töissä käyvän työeläkettä. Yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta saa kotihoidontukea alle 300 euroa verojen jälkeen, seuraavista alle 100 euroa. Päivähoitopäivän hinta kunnalle vaihtelee kuntakohtaisesti 70 eurosta 150 euroon per lapsi. Pikaisella matemaattisella toimituksella kallein päivähoitokuukausi (keskimäärin 20 hoitopäivää) maksaa 3000 euroa, ja jos tämän vertaa suoraan palkkana, niin 25 veroprosentin jälkeen jää 2250 euroa, edullisimmasta verojen jälkeen 1050 euroa. Ja tässä tapauksessa lasta hyvinvoivaksi kansalaiseksi on kasvattamassa useampi varhaiskasvattaja, joita ohjaavat varhaiskasvatuslaki -sekä suunnitelma. Kotiäiti hoitaa vastuullisen tehtävän vähintään työpäivän mittaisesti yksin ja paljon pienemmällä summalla.

Kotiäidin pitää tietää kaikesta kaikki ja enemmänkin, vaikka olisi vatsataudissa tai nukkunut vain parin tunnin yöunet. Hänen pitää olla myös kestoimettäjä- ja vaippailija, sormiruokailuchef, leijonaemo, sataan laskija, metamestari, väsymätön leikkijä, ensihoitaja, peukun hanskaan ykkösellä hoitava, iltasiivoaja, kylmällä kahvilla pärjäävä murtumaton vuori, joka suojelee lasta kaikelta pahalta. Hänen pitää olla äiti, joka rakastaa isolla ärrällä, mutta huolehtii itsestään ja vaatii itselleen pienillä kirjaimilla. Kotiäidiltä vaaditaan pääministeritasoista työn laatua, ilman ilta-, yö- ja viikonloppulisiä, lomarahoja, avustajia ja yksityiskoneita.

Ja kun kotiäiti ei jaksakaan kylmällä kahvilla ja huono äiti -suklaalla, jos hoidettavana onkin moniallerginen tai vakavasti sairas lapsi, useampi lapsi pienillä ikäeroilla, tukiverkot kaukana tai olemattomissa, mielen päällä parisuhde- ja talousmurheita tai kotiäiti itse sairastuu tai uupuu, mitä sitten? Onko paikalla automaattisesti yhteiskunnan tukijoukot ja muut apukeinot? Ei, pahimmassa tapauksessa paikalla on usean kuukauden jono tukitoimiin tai syyttävä sormi, joka tietää, että kaikki on vaan vaiheita ja kestettävä: ennenkin on jaksettu, laitettu lapsi puusaaviin ja lypsetty lehmät. Ja joka ainoa kerta paikalla on Äidin soimaava omatunto.

Useimmiten peukku hoituu paikoilleen viimeistään kolmosella, äiti jaksaa laskea sataan monta kertaa päivässä ja saa joskus kahvinsa kuumana. Väsyneinäkin äidit rakastavat joka päivä ja nauttivat lapsensa kasvun seuraamisesta. Ovat tyytyväisiä siihen, että Suomessa on olemassa kotihoidontuki ja mahdollisuus hoitaa lasta kotona. Arvostusta tämä tärkeä kunniatyö kaipaisi sanomattakin enemmän, edes (soija)nakin mitan verran.