Aloitin opintovapaani innokkaana
ja malttamattomana kolmisen kuukautta sitten. Nyt tämä oppimiseen sidottu
vapaus on loppumassa ja työt jälleen alkamassa. Malttamaton olin siksi, että
toivoin, että kykenisin ihmeisiin ja opinnäytetyö valmistuisi muutamassa
viikossa kuin itsestään. Toisin kuitenkin kävi. Tuntui ärsyttävältä odottaa,
että aivot tottuisivat tähän kiireettömyyteen ja omaan aikataulutukseen sekä
toimisivat kerrankin ilman viime tingan verta, hikeä ja kyyneleitä, että teoria
ryntäisi näytölle, että kädet juoksisivat pitkin näppäimistöä tuottaen omaa soljuvaa
tekstiä, että pulssi kohoaisi ja perhosia lentelisi vatsassa lähdekirjallisuutta
avatessa ja kyselyn tuloksia analysoidessa. Ihan samaa ärsytystä ja odotuksen
toivottomuutta kokee, kun odottaa, että eilen istuttamasi yrtit itäisivät jo
tänään tai uuden rakkauden kanssa voisi heti muuttaa yhteen tai talosi
valmistuisi sopivasti juuri jouluksi. Kuinka turhauttavaa oli huomata, että
suurin osa opintovapaasta kuluu itsensä patistamiseen: miten helposti ihmisessä
asuva laiskiainen onkaan houkuteltavissa sohvalle dekkarin pariin. Inhottavaa
on löytää itsestään se puoli, joka rakastaa tiskaamista enemmän kuin
vieraskielisen lähdekirjan sisäistämistä.
Alitajunnassa on kaikesta huolimatta kuin
huomaamatta tapahtunut jotain käänteen tekevää: sisäinen tutka opinnäytetyön
aiheeseen eli varhaisen tukemisen mallinnukseen on viritetty ja oikea taajuus
löytynyt. Ei ole kuin miljoona kertaa, kuin opettajamme on sanonut, että teidän
täytyy elää ja hengittää opinnäytetyönne aihetta ja tutkimuskysymyksiä. Näin on
salakavalasti käynytkin: silmät hakeutuvat itsestään aiheeseeni liittyviin
kirjoituksiin, korvat kääntyvät kohti ajankohtaisuuksia ja yöllä herätessä
ensimmäisenä ajatuksiin pyörähtää opinnäytetyöhön liittyvä idea. Osa ideoista
ja ajankohtaisuuksista on käyttökelpoisia, osa joutaa aivojen romukoppaan, joka
jo pursuaa ylikin. Opinnäytetyön tiivistäminen ja fokusointi onkin ollut yksi
hankaluuksistani. Ensimmäiseen opinnäytetyösuunnitelmaani tein tietokoneella omasta mielestäni
hienon ja havainnollistavan omenapuun, jonka lukuisissa oksissa oli aiheeseeni liittyviä teemoja ja
herkullisissa omenoissa saavutettavia kokonaisuuksia. Olin omenapuustani
erittäin ylpeä. Opettajat kuitenkin pudottivat minut ja omenani maanpinnalle, mutta minulle
ei käynyt niin kuin Isaac Newtonille. Ei kuulunut hurraa eikä heureka, vaan ohje
keskittyä vain ja ainoastaan yhteen teemaan.
Miten helppoa onkaan uppoutua
opinnäytetyöasemapaikastaan ikkunasta näkyviin tapahtumiin. Olen tehnyt samalla
empiiristä tutkimusta siitä, kuinka moni kuljettaja pysähtyy stop -merkille.
Tulokset ovat lohduttomia: vain noin joka 15:sta auto pysähtyy. Minussa taitaa asua
myös aavistus sosiologia. Olen
tarkkaillut ohi kulkevia ihmisiä heidän tietämättään ja tehnyt päätelmiä. Kuusissakymmenissä
oleva nainen ajaa pakettiautoa niin jäykästi, että pakulla ajaminen ei taatusti ole hänen lempipuuhaansa tai
rutiiniansa. Olen analysoinut tilanteen mustavalkoisesti siten, että kotona odottaa
kalsarihousuinen kännikala, joka on pakottanut naisen hakemaan Alkosta lisää
miestä väkevämpää tai muuten... Kolmikymppinen nainen on kävellyt uhmaikäisen
parivuotiaan kanssa kymmenen metrin matkaa puoli tuntia. Naisesta näkee, että
hermo on tiukalla ja tukahdutettu huuto kurkkii jo kurkunpäässä. Ei ole ollut
kaukana, etten ole palveluohjannut lohdutonta naista parvekkeelta. Yksinäisen
oloinen vaari kulkee lapikkaissaan tasan samaan aikaan tasan saman lenkin.
Sosiaalipedagogiikka verissäni tahtoisin perustaa näille ihmisille
kynnyksettömän olohuoneen, perhekeskuksen, johon he kaikki voisivat tulla ihan vain hengähtämään tai hengittämään. Perhekeskuksesta käsin voisi ihmisiä
palveluohjata ihan virallisesti leimaantumatta kukkahattutädikkeeksi. Tähän yhteisölliseen olohuoneeseen lisäisin vielä rakkauteni estetiikkaan ja kauneuteen: yhdessä nurkassa asustaisi sisustusputiikki herkullisine leivoksineen...
Aikaa on kulunut myös uuden Kultaisennoutajan
pentu Lyytin kotouttamiseen. Lyyti muutti meille samoihin aikoihin, kun jäin
opintovapaalle. Olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa Lyytistä kelpoa
koirakansalaista, samalla olemme tutustuneet moniin koiriin sekä heidän
omistajiinsa. Olemme oppineet, että koiramaailmassa esiintyy samoja sääntöjä ja
normeja kuin ihmismaailmassakin. Pikkuinen pomerian Ella-Mari on koostaan
huolimatta melko äkäinen, samoin kuin cairnterrieri Billy the Kid ei piittaa
pennuista. Cavalier King Charles spaniel Sara pelkää isompia koiria, koska
pentuna sillä on ollut pelottava kokemus isommasta koirasta. Kookas briardi Urho
taas on lempeä ja lehmänhermoinen. Aitauksessaan murisevat ja haukkuvat rottweilerit
ovat puolestaan uhkaavia, koska emme ole tutustuneet. Ulkonäölläkin on väliä:
vastaantulevat ihmiset eivät voi olla tervehtimättä suloista pentua.
Harjoittele siinä nyt sitten ohittamista. Sama pätee ihmismaailmassakin: kaikki olemme ihan erilaisia,
lapsuudessa koetut traumaattiset kokemukset tuntuvat ja näkyvät vielä
aikuisiällä, eivätkä kaikki vain syystä tai toisesta siedä lapsia, olivatpa he
sitten kuinka suloisia pentuja tahansa, eikä ilman tutustumista ole ihmistäkään
karvoihin katsomista.
Opintovapaan parasta antia on kuitenkin
ollut ehdottomasti vapaus. Kotona on saanut vapaasti olla tarhapöllönä ja ilman
meikin hiventäkään. Työmatka-autoilun puuttuminen on vapauttanut minut
nutaajien sekä häntäheikkien manaamiselta ja kanssamatkustajat mustilta savupilviltä.
Samalla aikatauluttomuus on antanut mahdollisuuden syvällisiin pohdiskeluihin
niin liittyen opinnäytetyöhön kuin koko elämäänkin. On ollut aikaa sekä tilaa
tuntea ilon, pettymyksen ja surun tunteita perusteellisemmin. On ollut aikaa
myös haaveilla ja rakentaa pilvilinnoja sekä tuulentupia. Työhön ja
tulevaisuuteen liittyvät unelmat ovat selkiytyneet, tiedän mitä haluan, mitä
en. Ennen kaikkea opintovapaa ja koko opiskelu on opettanut uutta ihmisistä ja
elämästä. Nöyryyskin ja oman elämän arvostaminen on lisääntynyt tässä ikkunasta kurkistellessa.
Opiskelukollegoihin tutustuminen on ollut korvaamatonta; eniten olen oppinut
heiltä, heidän kokemuksistaan ja tiedoistaan sekä taidoistaan sosiaalialalla ja
elämänalalla. Vertaistuki on kannustanut opiskelun ja opinnäytetyön ylämäissä.
Ehkä kotona oleminen on tehnyt
minusta vähän höperönkin, sillä Ben Matlockia kiitän siitä, että hän jaksaa
hömpähtävässä lakidraamassaan päivästä toiseen pitää sitä samaa kamalaa pukua,
soittaa banjoa, olla kitsas sekä syödä hodareita ja silti pelastaa viattomia
syytettyjen penkiltä. Benin avulla uskalsin olla armollisempi itselleni ja
sallia mielelleni sekä aivoilleni myös lepohetkiä. Miehelleni olen ikuisesti kiitollinen
siitä, että hän tuki tätä opintovapaapäätöstäni. Luultavasti hänkin huomasi
sen, että nyt on mieleni ja aivojeni tuuletusaika. Tämä tuuletus
mahdollisti panostamisen opinnäytetyöhön ja myös etääntymisen huolista sekä
murheista. Opintovapaan aikana esiintyi ainoastaan olemisen sietämätön keveys,
jonka painoa lisäsi vain uuden oppiminen sekä tiedon saavuttaminen. Jos tekisin opintovapaastani swot – analyysin,
niin vahvuuksiin ja mahdollisuuksin listaisin ehdottomasti enemmän painavia
asioita. Heikkouksiin ja uhkiin kirjoittaisin niitä seikkoja, joista on
mahdollista rakentaa tulevaisuudessa vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Joka
tapauksessa, suosittelen opintovapaata kaikille, jotka haluavat enemmänkin
rikastuttaa elämäänsä kuin pankkitiliänsä. Matka ei ole ollut kuopaton, mutta lukuisat tienristeykset ovat avartaneet maailmankuvaa ja kartuttaneet elämänkokemuskilometrejä.
 |
| Asemapaikkani. |
Latinalaista sanontaa
lainatakseni ja matkani opintovapaalla tiivistäen: ”Aspera ad astra, katkerien
kokemusten kautta käy tieni aina
tähtiin asti.”
