perjantai 20. syyskuuta 2013

Tunnetta, ei järkeä

Onnea matkaan sanoivat, jo kolmannen kerran vuoden sisällä. Kiitos, kiitos, sanoin, vaikka sanat olivatkin minulle yhtä tyhjän kanssa. Ei ole ollut onnella mitään tekemistä tämän kohtalon kanssa. Ei voi perustaa tunteeseen, sanoivat myös. Tunne oli kuitenkin oikeassa, tälläkin kertaa. Montako kertaa sanovat onnea matkaan tai minimoivat tunteet. Ja kuinka monella siitä tietystä ovesta astuvalla sitä onnea on oikeasti matkassa ja järki kädessä...

Ensin kipu on fyysistä, sitten henkistä, sitten mustaa ja vellovaa. Välillä pieniä toivon kipunoita heikoilla hetkillä. Sitten kylmän henkäyksen tunne ja juuri sillä hetkellä tiedät, että tämäkin toive lensi taivaaseen ja muuttui enkeliksi toisten kaltaistensa vierelle. Sillä hetkellä mielesi tekisi juosta ovesta ulos ja huutaa, mutta itsekurisi pitää sinut siinä, juuri siinä hetkessä ja toimit kuin robotti.

Ajattele positiivisesti. Minun ja minun ja minunkin tutulla oli tuskaista, mutta sitten niitä alkoi tupsahtelemaan, nyt jo kolme, niitä on jo kolme. Nämä tarinat ovat tarkoitettu lohdutukseksi, kannustukseksi, mutta minun kohdallani aiheuttavat jo välittömän pahoinvoinnin. Minä en ole sellainen tarina, uskokaa jo.

Tällä kertaa yritin kuitenkin ajatella varovaisen positiivisesti. Aloitin varovasti, koska valmistelin itseäni kuitenkin jo pettymykseen. Jos olet yltiömyönteinen, tiput korkeammalta ja kovempaa. Valmistautuminen ei silti poista tuskaa, kipua. Asiaa on vaikea ymmärtää järjellä ja tunteella sukeltaa vain syvemmälle.

Olen ulkoisesti näennäisesti tyyni, mutta sisällä jyllää. Tunteet pyrkivät pintaan. Päällimmäisenä on viha. Sitten tulevat itsesyytökset. Ja sitten mahtiselitykset: minun täytyy olla tehnyt jotain niin pahaa, olisin maailman huonoin äiti, ehkä minulla on vaikea sairaus, kuolen kohta...

Mummy loves you sanotaan vauvan pehmeässä myssyssä, jonka ostin jo vuosia sitten. Silloin olin vielä tietämätön tästä tuskasta. Teksti on täynnä tunnetta, ei järkeä. Mummy loves you.