Viljakkalan Pispala

Viljakkalan seurojentalolla kokoontui 16.3.2014 hilpeä sekä hyväntuulinen joukko Pikku-Pispalalaiset ry:n jäseniä, joista osa on ollut mukana jo vuodesta 1998, jolloin yhdistys on perustettu. Kaikki jäsenet eivät enää asu kylässä, mutta kokevat yhdistykseen kuulumisen edelleen tärkeänä sekä antoisana. Jokainen vuosikokoukseen osallistunut jäsen tuntuu olevan mukana koko sydämestään. Ensikertalaisena minut otettiin lämpimästi ja ilolla vastaan. Asialistalla oli liuta asioita, mutta matkan varrella minulle ehdittiin kertoa Pikku-Pispala ry:n ja Viljakkalan seurojentalonkin historiasta.

Pikku-Pispalan kylä sijaitsee pari kilometriä Viljakkalan keskustasta Ylöjärvelle päin, maamerkkinä voi pitää tuulimyllyä kallioiden päällä. Minua on tulevana kyläläisenä jo tovin mietityttänyt se, mistä nimi Pikku-Pispala tulee. Yhdistyksen kokouksessa tämäkin selvisi. Aikoinaan kylän taloissa oli paljon poikia, joilla riitti energiaa monenlaiseen kyseenalaiseenkin touhuun. Eräs opettaja olikin kivahtanut näiden poikien kolttosille: ”Tää on ku Pispala!”

Pikku-Pispalalaiset ry. on aktiivinen ja toimelias yhdistys, jonka toimintasuunnitelmaan vuonna 2014 kuuluu muun muassa perinnetiedon kerääminen, Ylöjärven kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa sekä Viljakkalan Seurojentalon –yhdistyksen toiminnassa mukana oleminen mahdollisuuksien mukaan, lisäksi kylätaloa aiotaan kunnostaa ja maisemaa hoitaa. Heinäkuussa yhdistys osallistuu Kirpputori –suunnistukseen ja syyskuussa Läheltä Sinulle –tapahtumaan. Voikin sanoa, että yhdistys tuo toimintaa kylälle sekä kylää lähemmäksi kaupunkia.

Mielenkiintoista oli kuulla myös Viljakkalan seurojentalon historiasta, joka on ollut monivivahteinen. Seurojentalo on vihitty käyttöön loppiaisena vuonna 1920. Talossa ovat pitäneet paikkaansa niin pankki, Kansainhuolto kuin putkakin, johon tansseista saatettiin väsyneet juhlijat huilaamaan hetkeksi. Nykyään seurojentalolla vietetään häitä, pidetään huutokauppoja sekä esitetään teatteria. Kokouksen aikana salista kuuluikin Nuorisonäyttiksen harjoitusten ääntä; Pekko ja peikonpyydystäjät –esitys saa ensi-iltansa perjantaina 21.3. kello 19. Myös erilaiset tapahtumat viihtyvän talon katon alla. Vanhan talokaunottaren kunnostamiseen on aikoinaan käytetty paljon aikaa, rakkautta sekä talkootunteja, joka näkyy sekä tuntuu talon valoisassa tunnelmassakin. Tällä hetkellä laitetaan kuntoon seurojentalon vanhaa pankkisalia, jossa pyritään säilyttämään mahdollimman paljon vanhoja kauniita pintoja.

Omat juureni ovat Jämijärvellä, mutta Viljakkala antaa siipieni alle kannattelevaa ilmaa, toivottavasti elämäni loppuun saakka. Pikku-Pispalalaiset ry:hyn kuuluminen tuntuu mainiolta mahdollisuudelta tutustua viljakkalalaisiin sekä myös vaikuttaa omaan kotipaikkaan liittyvissä asioissa. Pikku-Pispalan kylä ja koko Viljakkala on kaunista seutua järvimaisemineen, pikku-pispalalaiset ja viljakkalaiset mukavaa sekä toimeliasta väkeä, joten nyt voikin ihan eri syystä huudahtaa: ”Tää on ku Pispala!”

Tämän oven takana väsyneet juhlijat huilasivat aikoinaan...

Home is where our story begins

 
On kuin olisin tullut kotiin. Uusi kunta tuntuu enemmän kodilta kuin pitkään aikaan, vaikka on jälleen vain väliaikainen etappi talon valmistumisen ajan. Olen muuttanut 16 kertaa, osa muutoista on tietenkin tapahtunut saman kaupungin sisällä useampaan kertaan. Siltikin voisi sanoa, että olen pakkaamisen ja muuttamisen puoliammattilainen. Seikkailuni olen aloittanut Pohjois-Satakunnasta ja päätynyt Uudenmaan, Pohjanmaan, Hämeen ja uudestaan Pohjois-Satakunnan kautta uudestaan Hämeeseen. Nyt tuntuu, että täällä voin taas hengittää ja olla keskellä kaikkea merkityksellistä sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Timantteja uudesta kunnasta.

Ehkä osittain tuntuu kuin olisin tullut kotiin myös sen vuoksi, että uuden vuoden myötä puhaltavat myös jokavuotiset uudet henkiset tuulet. Olen päättänyt paljon, mutten luvannut yhtään. Olen päättänyt toteuttaa unelmiani ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Kuulostaa kliseiseltä, silti jos jokainen itse arvottaa sekä toteuttaa paremman ihmisen omien sielunsäveltensä mukaisesti, voi kulunut filosofia viedä eteenpäinkin. Ehkä osuutta on myös herkistävällä joulunajalla, läheisten kipuiluilla tai Tapaninpäivän myrskyllä, joka jälleen näytti ihmisen pienuuden luonnonvoimien edessä. Vai olenko vain tullut vanhaksi? Kuuluuko paremmaksi ihmiseksi kasvamisen toive tähän ikään? Ehkä molempia, uusi vuosi sen näyttää...

Enkelit ja possut sulassa sovussa...

Tapanin voimia

Koti on siellä, missä tarinamme alkaa. Minun tarinani on alkanut jo aikoja sitten, siellä mistä olen saanut juuret ja siivenalut. Koen kuitenkin, että juuri tästä kohdasta alkaa uusi seikkailu, tarina, joka vie lopulta perille sinne, mistä ei enää tarvitse muuttaa minnekään. Kasvaa täytyy kyllä. Edessä on siis vielä yksi muutto omaan kotiin, se missä unelmieni lasiveranta toivottaa asukkaat, vieraat, haaveet sekä haasteetkin lämpimästi tervetulleiksi. Kotiin.

Onnellista uutta vuotta kaikille, myös niille, jotka jo ovat parhaita ihmisiä!

Purjeet ylös, seikkailu alkaa!

Siivet ja juuret

En oikein tiedä, onko fiilis hyvä vai ei, siivetön, juureton, siivellinen vai juurellinen?? Saimme asunnon niin nopeasti myytyä, että hätäratkaisuna muutimme väliaikaisesti vanhemmilleni. Niin, tiedän, takaisin Kotiin!! Sinne, mistä olen lähtenyt parikymmentä vuotta sitten tuli hännän alla suureen maailmaan. Väestörekisterikeskuksenkin nettimuuttolomakkeeseen minun piti runoilla ja selitellä muuttoani monisanaisesti tilapäiseksi, ihan kuin joku toimihenkilö siitä välittäisi. Aivan mielettömän ihanaa, että vanhempani ottivat minut takaisin siipiensä suojaan. En vain tullut ihan yksin; mukanani tuli mies, 2 lasta ja miljoona muuttolaatikkoa sekä huonekalua! Onneksi on vanha pirtti ja navetta, johon tavarat mahtuivat. Ja Äidin ja Isän suuret siivet.

Juuret.

Lapset nauttivat maatilan suuresta pihasta, mies siitä, että omassa pihassa voi harjoitella ampumista ja minä maaseudun hiljaisuudesta sekä luonnon läheisyydestä. Ja tilaa on kaikille! Mieheni ja minä asumme vanhaa huonettani, niin paluu juurille! Ihaninta on kuitenkin se, että suoraan ovesta astuessa on luonto ihan nenän edessä. Mustikat saa poimintatuoreina, mattoja voi pestä pihassa omaan tahtiin, autoja menee vain muutama päivässä ja Tyyne-koiran kanssa voi lähteä iltalenkille pyjamassa!

Matonkuivausteline ála Yrri

Onhan tässä kuitenkin opettelemista, kaksi ja joskus kolmekin sukupolvea saman katon alla. Erilaiset rytmit ja tavat, mutta ehkä sopu sijaa antaa. Ja etsimämme tontti tai talo löytyy toivottavasti nopeasti, jotta voi taas levittää omat siipensä!

Isän ja Äidin pakettiauton kyydissä istun keskellä, enkä voi sille mitään, että tulee vähän vanhapiikafiilis. Voi kun olisi jokin kyltti auton katolla, mihin kirjoitella selvitykseksi vastaantuleville kotiseudulla, että miksi tässä istun: "Olen lomalla, mieheni on jo töissä, siskollani on toinen automme, siksi tässä istun ja ihan vaan väliaikaisesti!" Vanhat koulukaverit ja tutut ovat kuulleet juttua, että olen muuttanut takaisin kotiin ja kysyneet siitä kirkonkylän kaupassa Äidiltäni. Äiti on myöntänyt asian, mutta ei ole selvittänyt, että miksi! Ou nou, mitä ne nyt minusta ajattelevat! Maitojunalla takaisin tuli se Niämelän plikkakin!

Siivet.

No, juuret ja siivet. Ilman niitä minua ei olisi.