Viina, väkevämpi rakkautta? (Julkaistu UutisOivassa 19.12.2019)

”Aattoaamu valkenee hiljalleen, mutta kirkkaana, harvinaista. On ihan hiljaista. Kaikki on vielä hyvin, vaikka ilmassa väreileekin jotain kireää, pahaenteistä. Äiti hääräilee joululaatikoiden parissa kasvoillaan hymy, kireä hymy. Isä hunnuttaa kinkkua hyväntuulisena, mutta hermostuneena. Isommat lapset koristelevat kuusta ja yrittävät pitää yllä leppoisaa jouluntunnelmaa, samalla vilkuillen varovasti vanhempiaan. 

Jokaiseen jouluun kuuluu kynttilöiden vienti läheisten haudoille. Haudoille, jotka nytkin ovat osa valtavaa kynttilämerta. Paluumatkalla autossa tunnelmaa voisi leikata veitsellä, isä kiroaa ruuhkassa matelijoita. Kotona isä häviää välillä jonnekin ja palaa takaisin lemuten joltakin jo tutulta, joltakin, joka kuuluu jokaiseen jouluun. Jouluntunnelma on jäänyt himon tallaamaksi, mikään muu ei tunnu miltään.

Äiti ja lapset ovat näennäisen iloisia, sisällä syvällä oleva voima kuitenkin valmiina pakenemaan pelon ja sielunsuojan maailmaan. Tuntien kuluessa isän jutut tulevat piikitteleviksi ja ilkeiksi. Isä nuokkuu, muuttuu aivan kuin toiseksi, on murheellisten laulujen maan perikuva. Muu perhe on varuillaan ja hätääntynyt. Äidin ääni säröilee, kun hän yrittää rauhoitella isompia lapsia. Perheen pienin on paennut jonnekin omaan maailmaansa. Hän vain istuu hiljaisten kyynelien valuessa pitkin poskia, tietäen, että äänekkäät ärsyttäisivät isää.

Jouluruuan aikaan viina, vahvempi ihmistä, on tehnyt tehtävänsä ja isä sammunut sohvalle. Äiti ja lapset avaavat surullisina joulupakettejaan, jokainen hiljaa toivoen, että joulunpyhät olisivat pian ohi ja että isä ei herää ennen kuin selvittyään..."

Näin valitettavan monessa perheessä vietetään tai on vietetty joulua, jonka kuuluisi olla ihmeitä täynnä, lämmin ja peloton, varsinkin perheen pienimmille. Ei vain joulun, vaan jokaisen hetken kuuluisi olla lämmin ja peloton pienen kasvaessa ja muodostaessa omaa- ja maailmankuvaansa. On surullista, että viina, väkevämpi rakkautta, ohjailee arkea ja juhlaa liian monessa perheessä.

THL:n mukaan yli puoli miljoonaa suomalaista juo yli riskirajojen. Suurin osa näistä suomalaisista pitää itseään kuitenkin kohtuukäyttäjänä. Ylen dokumenttisarja Pullopostia lapsuudesta kertoo karua totuutta alkoholismista: alkoholiriippuvuus on hermosolutason krooninen aivosairaus, joka ei katso ikää, sukupuolta eikä yhteiskuntaluokkaa. Taipumus alkoholiriippuvuuteen periytyy, riippuvainen lähisukulainen kasvattaa alkoholisoitumisriskin kolminkertaiseksi. Sosiaalisella ympäristöllä ja sattumalla on myös osuus alkoholiriippuvuuden kehittymisessä. Joka tapauksessa, alkoholismi on suomalainen kansantauti, joka tappaa.

Se on vaiettua, kulissia, surua, häpeää, pettymyksiä ja pelkoa. Se on oksennuksia, örinää, ahdistusta, jännittämistä, huutoa ja raivoa. Alkoholismi on valintoja ennen läheisiä, kiinnostuksen kohteita ja muita mielihyvän lähteitä, alkoholia ennen kaikkea. Alkoholiriippuvaisen lasten ja läheisten elämä kulkee sen vuoristoradan mukaisesti, mitä alkoholisti sinä päivänä ja hetkenä sattuu tuntemaan.

Surullisinta on, että vaikka alkoholismi on sairaus, se on myös valinta: ennen läheisiäsi, lastasi, valitset viinan. Lasillisen vapautta, villiä viihdettä, pakopaikan arjesta tai omista muistoista. Lasillisten mukana uppoavat lapsen mieli ja sielu, jotka peittyvät pelkoon ja pettymyksiin. Kestätkö sen?

Ikinä ei ole liian myöhäistä valita toisin. Anna lapsellesi raitis joulu. Ja arki.

Millainen on hyvä elämän ehtoopuoli? (Julkaistu UutisOivassa 14.11.2019)

Vaikka lakkaisin muistamasta, en lakkaisi tuntemasta. Vaikka lakkaisin puhumasta, en lakkaisi kuuntelemasta. Iholla ja sielulla on muisti, joka ei lakkaa olemasta. Muisti voi olla sairauden aiheuttaman usvaverhon takana tai verhottuna elämän eri käänteisiin, mutta se on kuitenkin olemassa.
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan Suomessa arvioidaan olevan yli 190 000 muistisairasta. Pitkäaikaishoidossa olevista vanhuksista kolme neljästä sairastaa muistisairautta. Geriatrian erikoislääkäri Laura Viikari arvelee, että muistisairauden kanssa tullaan lääkäriin turhan myöhään. Sairauden varhainen diagnosointi on kuitenkin tärkeää, sillä lääkkeet mahdollisesti hidastavat taudin etenemistä. Lääkityksen lisäksi on oleellista, että päivissä on sisältöä: mielekästä tekemistä, yhdessäoloa, liikuntaa ja älyjumppaa.
Muistisairaus ei ole vain ikääntyvien asia, sillä se heijastuu sairastuneen koko lähipiiriin. Läheinen yrittää usein toimia muistisairaan aistien ja sanattoman viestinnän tulkkina. Tämä voi olla raskasta, surullistakin ja vaatii sietokykyä niin henkisesti kuin fyysisesti. Tuttujen ja turvallisten asioiden tekeminen on kuitenkin parempaa hoitoa, kuin muistisairaan virhetulkintojen korjaaminen. Jos muistisairas on tykännyt esimerkiksi leipoa, niin leivotaan. Yhteinen tekeminen on usein mielekkäämpää, kuin kellon tikityksen kuuntelu tai asian surkuttelu. Myös lähipiirille on olemassa apua sairauden kanssa jaksamiseen.
Ihmisen elämänkaari kiertää ympyrän: vauvan perustarpeet jäävät ikäihmisellekin, vaikka muu katoaisi. Suu aukeaa syötettäessä, silmät etsivät katsetta, pehmeä kosketus ja lempeä puhe rauhoittaa. Kyyneleet kertovat pahasta olosta tai kivusta ja kiukuttelu mieliharmista. Muistin temppuillessa ja sanojen kadotessa fyysiset keinot sekä kärttyisyys saattavat olla ainoat, joilla ikäihminen yrittää tulla ymmärretyksi tai peitellä epävarmuuttaan ja suojella itseään. Sairaus puhuu ja käyttäytyy rajusti, ei ihminen sen takana. Äiti on sana, joka säilyy viimeiseen asti - turvassa olemisen ja rakkauden tarve säilyy viimeiseen asti.
Toivoisin, että kun itse olen vanha, voin ryystää kahvini tassilta sokeripala huulessa, tanssia lempikappaleeni tahdissa, lukea lempikirjojani villasukat jalassa ja viettää ehtooni rakkaimpieni kanssa viimeiseen hengenvetoon saakka. Toivoisin, että olisin elänyt elämäni niin, että jättäisin jälkeeni paljon hyvän tahdon ja tekojen askeleita, mutta vain vähän toisia loukkaavia harppauksia ja luontoa mustuttaneita hiilijalanjälkiä. Jos menettäisinkin muistini, en menettäisi rakkautta.
Hei, juuri Sinä, raota rohkeasti ikääntymisen verhoa. Koputa ikääntyvän naapurisi ovea tai tarjoudu vapaaehtoiseksi hoivakotiin ja jätä kiireesi, anna aikaasi, puhu rauhallisesti, vitsaile hassuja, viljele vanhoja sanontoja, keitä kahvia, katsele valokuvia, soita musiikkia, lue lehteä, lähde ulos, kuuntele muistoja tai pidä vain kädestä kiinni. Vaikka lakkaisimme muistamasta, emme lakkaisi ilahtumasta läsnäolosta ja kosketuksesta.