Viina, väkevämpi rakkautta? (Julkaistu UutisOivassa 19.12.2019)

”Aattoaamu valkenee hiljalleen, mutta kirkkaana, harvinaista. On ihan hiljaista. Kaikki on vielä hyvin, vaikka ilmassa väreileekin jotain kireää, pahaenteistä. Äiti hääräilee joululaatikoiden parissa kasvoillaan hymy, kireä hymy. Isä hunnuttaa kinkkua hyväntuulisena, mutta hermostuneena. Isommat lapset koristelevat kuusta ja yrittävät pitää yllä leppoisaa jouluntunnelmaa, samalla vilkuillen varovasti vanhempiaan. 

Jokaiseen jouluun kuuluu kynttilöiden vienti läheisten haudoille. Haudoille, jotka nytkin ovat osa valtavaa kynttilämerta. Paluumatkalla autossa tunnelmaa voisi leikata veitsellä, isä kiroaa ruuhkassa matelijoita. Kotona isä häviää välillä jonnekin ja palaa takaisin lemuten joltakin jo tutulta, joltakin, joka kuuluu jokaiseen jouluun. Jouluntunnelma on jäänyt himon tallaamaksi, mikään muu ei tunnu miltään.

Äiti ja lapset ovat näennäisen iloisia, sisällä syvällä oleva voima kuitenkin valmiina pakenemaan pelon ja sielunsuojan maailmaan. Tuntien kuluessa isän jutut tulevat piikitteleviksi ja ilkeiksi. Isä nuokkuu, muuttuu aivan kuin toiseksi, on murheellisten laulujen maan perikuva. Muu perhe on varuillaan ja hätääntynyt. Äidin ääni säröilee, kun hän yrittää rauhoitella isompia lapsia. Perheen pienin on paennut jonnekin omaan maailmaansa. Hän vain istuu hiljaisten kyynelien valuessa pitkin poskia, tietäen, että äänekkäät ärsyttäisivät isää.

Jouluruuan aikaan viina, vahvempi ihmistä, on tehnyt tehtävänsä ja isä sammunut sohvalle. Äiti ja lapset avaavat surullisina joulupakettejaan, jokainen hiljaa toivoen, että joulunpyhät olisivat pian ohi ja että isä ei herää ennen kuin selvittyään..."

Näin valitettavan monessa perheessä vietetään tai on vietetty joulua, jonka kuuluisi olla ihmeitä täynnä, lämmin ja peloton, varsinkin perheen pienimmille. Ei vain joulun, vaan jokaisen hetken kuuluisi olla lämmin ja peloton pienen kasvaessa ja muodostaessa omaa- ja maailmankuvaansa. On surullista, että viina, väkevämpi rakkautta, ohjailee arkea ja juhlaa liian monessa perheessä.

THL:n mukaan yli puoli miljoonaa suomalaista juo yli riskirajojen. Suurin osa näistä suomalaisista pitää itseään kuitenkin kohtuukäyttäjänä. Ylen dokumenttisarja Pullopostia lapsuudesta kertoo karua totuutta alkoholismista: alkoholiriippuvuus on hermosolutason krooninen aivosairaus, joka ei katso ikää, sukupuolta eikä yhteiskuntaluokkaa. Taipumus alkoholiriippuvuuteen periytyy, riippuvainen lähisukulainen kasvattaa alkoholisoitumisriskin kolminkertaiseksi. Sosiaalisella ympäristöllä ja sattumalla on myös osuus alkoholiriippuvuuden kehittymisessä. Joka tapauksessa, alkoholismi on suomalainen kansantauti, joka tappaa.

Se on vaiettua, kulissia, surua, häpeää, pettymyksiä ja pelkoa. Se on oksennuksia, örinää, ahdistusta, jännittämistä, huutoa ja raivoa. Alkoholismi on valintoja ennen läheisiä, kiinnostuksen kohteita ja muita mielihyvän lähteitä, alkoholia ennen kaikkea. Alkoholiriippuvaisen lasten ja läheisten elämä kulkee sen vuoristoradan mukaisesti, mitä alkoholisti sinä päivänä ja hetkenä sattuu tuntemaan.

Surullisinta on, että vaikka alkoholismi on sairaus, se on myös valinta: ennen läheisiäsi, lastasi, valitset viinan. Lasillisen vapautta, villiä viihdettä, pakopaikan arjesta tai omista muistoista. Lasillisten mukana uppoavat lapsen mieli ja sielu, jotka peittyvät pelkoon ja pettymyksiin. Kestätkö sen?

Ikinä ei ole liian myöhäistä valita toisin. Anna lapsellesi raitis joulu. Ja arki.