Millainen on hyvä elämän ehtoopuoli? (Julkaistu UutisOivassa 14.11.2019)

Vaikka lakkaisin muistamasta, en lakkaisi tuntemasta. Vaikka lakkaisin puhumasta, en lakkaisi kuuntelemasta. Iholla ja sielulla on muisti, joka ei lakkaa olemasta. Muisti voi olla sairauden aiheuttaman usvaverhon takana tai verhottuna elämän eri käänteisiin, mutta se on kuitenkin olemassa.
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan Suomessa arvioidaan olevan yli 190 000 muistisairasta. Pitkäaikaishoidossa olevista vanhuksista kolme neljästä sairastaa muistisairautta. Geriatrian erikoislääkäri Laura Viikari arvelee, että muistisairauden kanssa tullaan lääkäriin turhan myöhään. Sairauden varhainen diagnosointi on kuitenkin tärkeää, sillä lääkkeet mahdollisesti hidastavat taudin etenemistä. Lääkityksen lisäksi on oleellista, että päivissä on sisältöä: mielekästä tekemistä, yhdessäoloa, liikuntaa ja älyjumppaa.
Muistisairaus ei ole vain ikääntyvien asia, sillä se heijastuu sairastuneen koko lähipiiriin. Läheinen yrittää usein toimia muistisairaan aistien ja sanattoman viestinnän tulkkina. Tämä voi olla raskasta, surullistakin ja vaatii sietokykyä niin henkisesti kuin fyysisesti. Tuttujen ja turvallisten asioiden tekeminen on kuitenkin parempaa hoitoa, kuin muistisairaan virhetulkintojen korjaaminen. Jos muistisairas on tykännyt esimerkiksi leipoa, niin leivotaan. Yhteinen tekeminen on usein mielekkäämpää, kuin kellon tikityksen kuuntelu tai asian surkuttelu. Myös lähipiirille on olemassa apua sairauden kanssa jaksamiseen.
Ihmisen elämänkaari kiertää ympyrän: vauvan perustarpeet jäävät ikäihmisellekin, vaikka muu katoaisi. Suu aukeaa syötettäessä, silmät etsivät katsetta, pehmeä kosketus ja lempeä puhe rauhoittaa. Kyyneleet kertovat pahasta olosta tai kivusta ja kiukuttelu mieliharmista. Muistin temppuillessa ja sanojen kadotessa fyysiset keinot sekä kärttyisyys saattavat olla ainoat, joilla ikäihminen yrittää tulla ymmärretyksi tai peitellä epävarmuuttaan ja suojella itseään. Sairaus puhuu ja käyttäytyy rajusti, ei ihminen sen takana. Äiti on sana, joka säilyy viimeiseen asti - turvassa olemisen ja rakkauden tarve säilyy viimeiseen asti.
Toivoisin, että kun itse olen vanha, voin ryystää kahvini tassilta sokeripala huulessa, tanssia lempikappaleeni tahdissa, lukea lempikirjojani villasukat jalassa ja viettää ehtooni rakkaimpieni kanssa viimeiseen hengenvetoon saakka. Toivoisin, että olisin elänyt elämäni niin, että jättäisin jälkeeni paljon hyvän tahdon ja tekojen askeleita, mutta vain vähän toisia loukkaavia harppauksia ja luontoa mustuttaneita hiilijalanjälkiä. Jos menettäisinkin muistini, en menettäisi rakkautta.
Hei, juuri Sinä, raota rohkeasti ikääntymisen verhoa. Koputa ikääntyvän naapurisi ovea tai tarjoudu vapaaehtoiseksi hoivakotiin ja jätä kiireesi, anna aikaasi, puhu rauhallisesti, vitsaile hassuja, viljele vanhoja sanontoja, keitä kahvia, katsele valokuvia, soita musiikkia, lue lehteä, lähde ulos, kuuntele muistoja tai pidä vain kädestä kiinni. Vaikka lakkaisimme muistamasta, emme lakkaisi ilahtumasta läsnäolosta ja kosketuksesta.