Median pyörittäessä myrskyä Kevan ympärillä ja monien irtisanomisten
sekä kuntien säästökuurien tiimellyksessä pieni ihminen alkoi miettiä ja
ihmetellä. Kyllä, johtajan hommat ovat haastavia ja useiden koulutus- ja
kokemusvuosien jälkeen saavutettuja, silti, eikö sitä pienemmällä kuin 300 000
tuhannella eurolla vuodessa tulisi toimeen. Toisaalta, aika paljon verojakin
kai summasta maksetaan, paitsi jos Cayman-saaria käytetään hyväksi…
Sekin on kummallista, että on tiedossa, että ankeat talousajat
koittavat aina huippuvuosien jälkeen, mutta kuitenkin ankeus tulee aina muka
yllättäen. Ihan kuin talvikin aina yllättää autoilijat. Eikö näistä sykleistä
opita jotain? Huippuvuosina voisi jotain laittaa sukan varteen ja olla
tuhlaamatta hömpötyksiin, näin maallikkomatemaatikkona tuumien. Vai toimiiko
rahakasojen vartijana tällöin samankaltainen tuhluri kuin itsekin myönnän
olevani aika ajoin? Tuo tunneli on makea, tuo projekti kaunistaisi varmasti
meidän takanreunusta… Onneksenne en siis ole rahakasojen vartija, vaikka elämä
onkin opettanut säästämään ja tiukentamaan kukkaron- ja sielunnyörejä.
Sitäkin miettii, että miten perustellaan isoilla suunnitelmilla
pienten ihmisten elämään vaikuttavia säästöjä? Miten hienot talot upeilla
maisemilla ja ehkäpä muualle maksetut verot auttavat niitä ihmisiä, jotka jo
sinnittelevät taloudellisesti, henkisesti ja fyysisesti? Kumpi on tärkeämpää: kansainvälinen
arkkitehtuuri vai sinnittelevän ihmisen pärjääminen ja jaksaminen palveluiden
avulla? Säästöjä tulee ehkä siinä hetkessä paperille, mutta säästöistä syntyvät
eurot maksetaan moninkertaisina ihmisten pahoinvoinnissa ja pahoinvoinnin
hoitamiskustannuksissa. Hölmöläisten valonkantohommaa, voisi jopa sanoa…
Ja kuitenkin nämä sinnittelevät ihmiset antavat vähistäänkin auttaakseen vielä heikoimmin sinnitteleviä, esimerkiksi Filippiiniläisten hätää helpottaakseen suomalaiset luovuttivat järjestöjen kautta puoli miljoonaa euroa heti ensimmäisissä keräyksissä! Eikä vieläkään hölmöläinen herää...
Ja kuitenkin nämä sinnittelevät ihmiset antavat vähistäänkin auttaakseen vielä heikoimmin sinnitteleviä, esimerkiksi Filippiiniläisten hätää helpottaakseen suomalaiset luovuttivat järjestöjen kautta puoli miljoonaa euroa heti ensimmäisissä keräyksissä! Eikä vieläkään hölmöläinen herää...
Entäpä sitten isommat kunnat, joihin pienemmät kunnat liittyvät
viimeisenä oljenkortena. Isommat kunnat ottavat kaiken hyödyn irti
lapamatomaisesti, mutta samalla lakkauttavat pienemmän kunnan palveluja. Siinä
on jotain ristiriitaista, kun isompi kunta kaavoittaa pienemmän kunnan alueita,
mutta samalla selittelee anti-kehitystä ja palvelujen lakkauttamista sillä,
että maaseudulla asuvat ja sinne muuttavat valitsevat itse pidemmät matkat
palveluiden ääreen… Rahat pois, palvelut pois, mutta itsepähän päätit muuttaa
maaseudun rauhaan, sinne Herran Kukkaroon! Toivottavasti entiseen pieneen
kuntaan mahtimökilleen ajeleva isomman kunnan päättäjä pystyy nauttimaan
hyvällä omalla tunnolla järvimaisemastaan…
Toisaalta lakkauttamisuhat saavat aikaan kansalaisliikettä; kerätään
adresseja ja puhalletaan yhteiseen hiileen. Onko tällä sitten mitään vaikutusta
johtajiin ja päättäjiin, tuskinpa, sillä usein päätökset on jo tehty.
Vaikutusta on ihmisiin; joukossa ja yhteisöllisyydessä on voimaa. Kylän Me –henki
vastaan Ne päättäjät, kumpi lie vahvempi.
Johtajat, esimiehet ja päättäjät ovat oma lajinsa niin hyvässä kuin pahassa.
Hyvä johtaja seisoo selkä suorana myllerrystenkin keskellä, pitää alaistensa
puolta, eikä koskaan nosta itseään tietoisesti alaistensa yläpuolelle. Hyvä
johtaja osoittaa teoillaan ja päätöksillään ansainneensa paikkansa, eikä pelkää
liata käsiään tarvittaessa perustyössä tai myöntää virheitään. Hyvä johtaja
nauttii alaistensa luottamusta ja kunnioitusta ilman pelkoa. Hyvä johtaja ottaa
vastuuta, eikä pese käsiään syyttämällä alaisiaan, oli media mitä mieltä
tahansa.
Kaikessa paatoksessani ja maallikkomatematiikassani ehdottaisinkin
seuraavaa: tasapäistetään isojen johtajien ja miksei esimerkiksi kansanedustajienkin
palkkoja perustyön tekijöiden palkkojen tasolle hetkeksi. Pitäähän perustyöläistenkin
tulla toimeen palkallaan, miksei myös johtajien ja kansanedustajienkin. Kumpi
siis on tärkeämpää ja inhimillisempää: ajella
tunnelia pitkin avoautolla vai taata perhetyötä masentuneelle vauvan yksinhuoltajaäidille?
Kuka korjaisi ränsistyvän yhteiskunnan? |