Pienen ihmisen ihmettelyä

Median pyörittäessä myrskyä Kevan ympärillä ja monien irtisanomisten sekä kuntien säästökuurien tiimellyksessä pieni ihminen alkoi miettiä ja ihmetellä. Kyllä, johtajan hommat ovat haastavia ja useiden koulutus- ja kokemusvuosien jälkeen saavutettuja, silti, eikö sitä pienemmällä kuin 300 000 tuhannella eurolla vuodessa tulisi toimeen. Toisaalta, aika paljon verojakin kai summasta maksetaan, paitsi jos Cayman-saaria käytetään hyväksi…

Sekin on kummallista, että on tiedossa, että ankeat talousajat koittavat aina huippuvuosien jälkeen, mutta kuitenkin ankeus tulee aina muka yllättäen. Ihan kuin talvikin aina yllättää autoilijat. Eikö näistä sykleistä opita jotain? Huippuvuosina voisi jotain laittaa sukan varteen ja olla tuhlaamatta hömpötyksiin, näin maallikkomatemaatikkona tuumien. Vai toimiiko rahakasojen vartijana tällöin samankaltainen tuhluri kuin itsekin myönnän olevani aika ajoin? Tuo tunneli on makea, tuo projekti kaunistaisi varmasti meidän takanreunusta… Onneksenne en siis ole rahakasojen vartija, vaikka elämä onkin opettanut säästämään ja tiukentamaan kukkaron- ja sielunnyörejä.

Sitäkin miettii, että miten perustellaan isoilla suunnitelmilla pienten ihmisten elämään vaikuttavia säästöjä? Miten hienot talot upeilla maisemilla ja ehkäpä muualle maksetut verot auttavat niitä ihmisiä, jotka jo sinnittelevät taloudellisesti, henkisesti ja fyysisesti? Kumpi on tärkeämpää: kansainvälinen arkkitehtuuri vai sinnittelevän ihmisen pärjääminen ja jaksaminen palveluiden avulla? Säästöjä tulee ehkä siinä hetkessä paperille, mutta säästöistä syntyvät eurot maksetaan moninkertaisina ihmisten pahoinvoinnissa ja pahoinvoinnin hoitamiskustannuksissa. Hölmöläisten valonkantohommaa, voisi jopa sanoa…

Ja kuitenkin nämä sinnittelevät ihmiset antavat vähistäänkin auttaakseen vielä heikoimmin sinnitteleviä, esimerkiksi Filippiiniläisten hätää helpottaakseen suomalaiset luovuttivat järjestöjen kautta puoli miljoonaa euroa heti ensimmäisissä keräyksissä! Eikä vieläkään hölmöläinen herää...

Entäpä sitten isommat kunnat, joihin pienemmät kunnat liittyvät viimeisenä oljenkortena. Isommat kunnat ottavat kaiken hyödyn irti lapamatomaisesti, mutta samalla lakkauttavat pienemmän kunnan palveluja. Siinä on jotain ristiriitaista, kun isompi kunta kaavoittaa pienemmän kunnan alueita, mutta samalla selittelee anti-kehitystä ja palvelujen lakkauttamista sillä, että maaseudulla asuvat ja sinne muuttavat valitsevat itse pidemmät matkat palveluiden ääreen… Rahat pois, palvelut pois, mutta itsepähän päätit muuttaa maaseudun rauhaan, sinne Herran Kukkaroon! Toivottavasti entiseen pieneen kuntaan mahtimökilleen ajeleva isomman kunnan päättäjä pystyy nauttimaan hyvällä omalla tunnolla järvimaisemastaan…

Toisaalta lakkauttamisuhat saavat aikaan kansalaisliikettä; kerätään adresseja ja puhalletaan yhteiseen hiileen. Onko tällä sitten mitään vaikutusta johtajiin ja päättäjiin, tuskinpa, sillä usein päätökset on jo tehty. Vaikutusta on ihmisiin; joukossa ja yhteisöllisyydessä on voimaa. Kylän Me –henki vastaan Ne päättäjät, kumpi lie vahvempi.

Johtajat, esimiehet ja päättäjät ovat oma lajinsa niin hyvässä kuin pahassa. Hyvä johtaja seisoo selkä suorana myllerrystenkin keskellä, pitää alaistensa puolta, eikä koskaan nosta itseään tietoisesti alaistensa yläpuolelle. Hyvä johtaja osoittaa teoillaan ja päätöksillään ansainneensa paikkansa, eikä pelkää liata käsiään tarvittaessa perustyössä tai myöntää virheitään. Hyvä johtaja nauttii alaistensa luottamusta ja kunnioitusta ilman pelkoa. Hyvä johtaja ottaa vastuuta, eikä pese käsiään syyttämällä alaisiaan, oli media mitä mieltä tahansa.

Kaikessa paatoksessani ja maallikkomatematiikassani ehdottaisinkin seuraavaa: tasapäistetään isojen johtajien ja miksei esimerkiksi kansanedustajienkin palkkoja perustyön tekijöiden palkkojen tasolle hetkeksi. Pitäähän perustyöläistenkin tulla toimeen palkallaan, miksei myös johtajien ja kansanedustajienkin. Kumpi siis on tärkeämpää ja inhimillisempää:  ajella tunnelia pitkin avoautolla vai taata perhetyötä masentuneelle vauvan yksinhuoltajaäidille? 

Kuka korjaisi ränsistyvän yhteiskunnan?