tiistai 1. tammikuuta 2019

Savustus

Miehet kulkivat äänettömästi pimeässä kuusimetsässä kohti kaksikerroksista puutaloa, jonka turvassa nukkuivat äiti, 10 – kuukautinen vauva sekä kultainennoutaja. Talon isäntä ei ollut kotona. Turva olisi pian muuttuva hädäksi ja paniikiksi.

Kaksi miestä, Yuri sekä Aleksei, Kylmäkkö ja Veitsi, liikkuivat kuin saalistaan vaanivat pedot koleassa syysyössä. He olivat muutamaa päivää aikaisemmin käyneet tutkimassa paikat ja suunnittelemassa reitit yötyölleen. 

- Mitä tämä Tsuhna on tehnyt, että se pitää kylmätä, kysyi Yuri alias Kylmäkkö venäläjän kuuloisella aksentilla.
- Se tietää liikaa, vastasi Veitsi, samanlainen aksentti, mutta viiltävämpi sointi äänessään.
- Mistä?
- Älä kysele! Hoidetaan vaan homma nopeasti, että päästään lähtemään täältä helvetin kuusesta!, Veitsi tiuskaisi jäätävällä äänellä. 

Kylmäkkö sulki suunsa, koska tiesi, ettei Veitsen kanssa jankutettu. Veitsi, Aleksei Ivanov, oli veljensä tavoin Siperian kasvatti, jolla ei ollut moraalia, omaatuntoa eikä empatiakykyä. Hän oli veljesten aivot, älykkö, joka laskelmoi ja suunnitteli kylmästi heidän työnsä. Hänen aseensa oli iso bowie-veitsi, taisteluveitsi, joka nytkin oli piilossa pitkän takin alla. Kylmäkkö, Yuri Ivanov, oli veljeskaksikon nopeus, kuin tulenleimaus, mutta ei valitettavasti älyssä. Yuria kutsuttiin ironisesti Kylmäköksi, vaikka hänen tuhovälineensä olikin tuli. 

Heillä oli ollut kurja lapsuus, joka oli jättänyt jälkensä molempien oikeustajuun sekä muokannut molempien persoonia sadistisiksi. Ainoa, mitä he osasivat tehdä, oli tuhota, jälkiä jättämättä, mitään tuntematta. Tätä kaksikkoa ja sen surullista 
historiaa käyttivät hyväkseen idän mafiosot, joilla ei ollut sydämessään paikkaa hyvälle, vain pahalle ja rahalle.

- Onko liekki valmiina, kysyi Veitsi.
- Da, da, vastasi Kylmäkkö.
- Puhu suomea!, Veitsi kähisi.
- Da, uskalsi Kylmäkkö vitsailla, mutta lopetti lyhyeen, kun näki kuunvalossa veljensä katseen.

- Muistatko, mitä sovittiin, minä menen yläkerran pääovesta, sinä alakerran sivuovesta. Hälyjä ei ole, eikä mitään vastusta. Tämä on helppo ja nopea keikka. Vihellän lähtömerkiksi. Capisce, ymmärrätkö?!, Veitsi rakasti Kummisetä –elokuvia ja viljeli hekumoiden puheessaan italiaa silloin, kun työkeikka oli alkamassa. 

- Kyllä, hyvä veli. Voidaanko vähän leikkiä Tsuhnan kanssa ensin, Kylmäkkö kysyi ja silmissä vilahti julma fantasia. 
- Ei, tämä on nopea keikka. Meidän pitää olla aamupäivällä Kiteellä, Veitsi vastasi, piti tauon ja sanoi sitten, saat leikkiä siellä, moy brat.

Miehet erosivat alapihalla. Pian kuului vihellys.



(Teksti on mielikuvitusta, "kirjailijan" vapautta, pahoittelut asiavirheistä tai mielen pahoittamisesta.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ruusuja ja risuja!