Menneisyyden joulu
"Aattoaamu valkenee hiljalleen, mutta kirkkaana, harvinaista. On ihan hiljaista. Kaikki on vielä hyvin, vaikka ilmassa väreileekin jotain kireää, pahaenteistä. Äiti hääräilee joululaatikoiden parissa kasvoillaan hymy, kireä hymy. Isä hunnuttaa kinkkua hyväntuulisena, mutta hermostuneena. Isommat lapset koristelevat kuusta ja yrittävät pitää yllä leppoisaa jouluntunnelmaa, samalla vilkuillen varovasti vanhempiaan.
Jokaiseen jouluun kuuluu kynttilöiden vienti läheisten haudoille. Haudoille, jotka nytkin ovat osa valtavaa kynttilämerta. Paluumatkalla autossa tunnelmaa voisi leikata veitsellä, isä kiroaa ruuhkassa matelijoita. Kotona isä häviää välillä jonnekin ja palaa takaisin lemuten joltakin jo tutulta, joltakin, joka kuuluu jokaiseen jouluun. Jouluntunnelma on jäänyt himon tallaamaksi, mikään muu ei tunnu miltään. Isän juttelu lisääntyy iltaa myöten, vitsit ja muistot lentelevät vuoroin pirtin kattoon. Äiti ja lapset ovat näennäisen iloisia, sisällä syvällä oleva voima kuitenkin valmiina pakenemaan pelon ja sielunsuojan maailmaan. Tuntien kuluessa isän jutut tulevat piikitteleviksi ja ilkeiksi. Isä nuokkuu, muuttuu aivan kuin toiseksi, on murheellisten laulujen maan perikuva. Muu perhe on varuillaan ja hätääntynyt. Äidin ääni säröilee, kun hän yrittää rauhoitella isompia lapsia. Perheen pienin on paennut jonnekin omaan maailmaansa. Hän vain istuu hiljaisten kyynelien valuessa pitkin poskia, tietäen, että äänekkäät ärsyttäisivät isää. Jouluruuan aikaan viina, vahvempi ihmistä, on tehnyt tehtävänsä ja isä sammunut sohvalle. Äiti ja lapset avaavat surullisina joulupakettejaan, jokainen hiljaa toivoen, että joulunpyhät olisivat pian ohi ja että isä ei herää ennen kuin selvittyään..."
Tulevaisuuden joulu
"Vanhuksen silmistä heijastuu tuli, tuli hautakynttilästä. Tie haudalle on ollut sohjoinen ja kulkeminen hankalaa. Vanhus on kuitenkin sinnikkäästi kävellyt perille asti, sytyttämään kynttilän puolisonsa haudalle aattoiltana. Matka kotiin ei ole kovin pitkä, mutta sitäkin raskaskulkuisempi. Sillä kotona ei ole mitään, ei odota kukaan, ei mikään. Lapset ovat lentäneet maailmalle aikoja sitten, viettävät joulunsa kuka missäkin, eivät kaipaa vanhuksen toistuvia juttuja, ankeutta. Lähettävät kyllä lahjoja, mutta jalkakylpykone ei korvaa halausta, kosketusta.
Vanhus asuu vanhassa rintamamiestalossa, eläke riittää juuri ja juuri lämmityskuluihin. Ränni repsottaa, ovenlukko temppuilee ja ikkunoista vetää. Vanhus ei välitä, vaan heittää päälleen viltin, sytyttää tulen leivinuuniin ja kynttilään ja kaivaa esille vanhan valokuva-albumin. Vanhuksen silmistä heijastuu tuli, muistojen sytyttämä tuli. Yksinäisyys on väkivahvaa, mutta periksiantamattomuus ja unelmointi vahvempaa..."
Voisiko nykyisyyden joulunhenki parantaa vanhusten yksinäisyyden antamalla ihmisille ymmärryksen siitä, mikä on oikeasti tärkeää ja arvokasta? Auttaisiko nykyisyyden joulunhenki äitejä ja isejä oman tärkeytensä sijasta vaalimaan niitä herkkiä sieluja, jotka ovat tähän maailmaan saattaneet? Voisiko jokaisen joulu olla samanlainen? Lämmin, pehmeä, peloton, kiireetön, rakkauden ja yhdessäolemisen aito juhla?
Minäkin sytytän tänä vuonna kynttilän läheisten haudoille. Itken kyyneleen menneisyydelle ja tulevaisuudelle. Samalla toivon kaikille lapsille raitista joulua ja vanhuksille kosketusta sekä juttelua jalkakylpykoneiden sijaan. Päättäjille, ihmisille, toivon sydämen viisautta ja rohkeutta uskoa pehmeyteen kovuuden sijaan.
 | ||||
Itselleni toivon ymmärrystä joulun perimmäisestä tarkoituksesta.
Kaikille muille toivotan lämmintä yhdessäolon juhlaa, unelmien täyttymystä sekä aitoa jouluntunnelmaa!
http://www.youtube.com/watch?v=ubeVUnGQOIk&feature=related
