Maailmassa on yhtä monta tarinaa äitiydestä kuin on äitiä tai naista

Äitiys. Yhtä aikaa vahva ja herkkä kuin perhosen siivenisku, kuin valkovuokon joka vuotinen ponnistus maan pinnalle. Äitiys. Lahjaksi annettu ja saatu. Kauneinta ja kestävintä maan päällä.

Seurassani suru, yksinäinen suru. Suru seuraa kaikkialle, tahdoin tai en. Suru on odottavien vatsakummuissa, vauvojen poskissa, negatiivisissa raskaustesteissä. Syvimmällä suru on sielussa ja sydämessä, tyhjässä sylissä. Suru valuu kyynelten mukana pois, mutta ei ikinä vähene. Ja vaikka kuinka surisin, itkisin, toivoisin, säälisin ja luottaisin, ei ilo ala vatsassani kasvamaan.

Kastepisarasta heijastuu katse äidin tyhjä ja mitään ja kaiken paljastava katse. Lähestyvä maan tärinä pudottaa pisaran maahan, johon se katoaa. Maa tärisee lapsen jalkojen voimasta. Äiti on väsynyt. Eivät kaikki ole toivottuja tai tähtitaivaasta ammennettuja. On vain ihmisiä, äitejä, naisia ja lapsia, joilla on oma polkunsa kuljettavana. Oma polkuni on mutkikas, vaikka olenkin toivottu. Oma toivoni ja lahjani ovat pilvien päällä, kai ikuisesti. Silti, olen onnellinen toisten äitiydestä, olenhan edes puolikas äiti. Ja niille äideille, jotka tahtomattaan äideiksi joutuivat tai joiden äitiys on koetuksella, tahdon voimaa. Voimaa kannatella ja taistella lapsen puolesta sekä myös lupaa luopua. Ei kaikkien naisten tarina ole pullantuoksuinen, mutta kaikkien lasten elämä on tarkoin varjeltava.

Opintovapaan aikaan - kohti tähtiä

Aloitin opintovapaani innokkaana ja malttamattomana kolmisen kuukautta sitten. Nyt tämä oppimiseen sidottu vapaus on loppumassa ja työt jälleen alkamassa. Malttamaton olin siksi, että toivoin, että kykenisin ihmeisiin ja opinnäytetyö valmistuisi muutamassa viikossa kuin itsestään. Toisin kuitenkin kävi. Tuntui ärsyttävältä odottaa, että aivot tottuisivat tähän kiireettömyyteen ja omaan aikataulutukseen sekä toimisivat kerrankin ilman viime tingan verta, hikeä ja kyyneleitä, että teoria ryntäisi näytölle, että kädet juoksisivat pitkin näppäimistöä tuottaen omaa soljuvaa tekstiä, että pulssi kohoaisi ja perhosia lentelisi vatsassa lähdekirjallisuutta avatessa ja kyselyn tuloksia analysoidessa. Ihan samaa ärsytystä ja odotuksen toivottomuutta kokee, kun odottaa, että eilen istuttamasi yrtit itäisivät jo tänään tai uuden rakkauden kanssa voisi heti muuttaa yhteen tai talosi valmistuisi sopivasti juuri jouluksi. Kuinka turhauttavaa oli huomata, että suurin osa opintovapaasta kuluu itsensä patistamiseen: miten helposti ihmisessä asuva laiskiainen onkaan houkuteltavissa sohvalle dekkarin pariin. Inhottavaa on löytää itsestään se puoli, joka rakastaa tiskaamista enemmän kuin vieraskielisen lähdekirjan sisäistämistä.

Alitajunnassa on kaikesta huolimatta kuin huomaamatta tapahtunut jotain käänteen tekevää: sisäinen tutka opinnäytetyön aiheeseen eli varhaisen tukemisen mallinnukseen on viritetty ja oikea taajuus löytynyt. Ei ole kuin miljoona kertaa, kuin opettajamme on sanonut, että teidän täytyy elää ja hengittää opinnäytetyönne aihetta ja tutkimuskysymyksiä. Näin on salakavalasti käynytkin: silmät hakeutuvat itsestään aiheeseeni liittyviin kirjoituksiin, korvat kääntyvät kohti ajankohtaisuuksia ja yöllä herätessä ensimmäisenä ajatuksiin pyörähtää opinnäytetyöhön liittyvä idea. Osa ideoista ja ajankohtaisuuksista on käyttökelpoisia, osa joutaa aivojen romukoppaan, joka jo pursuaa ylikin. Opinnäytetyön tiivistäminen ja fokusointi onkin ollut yksi hankaluuksistani. Ensimmäiseen opinnäytetyösuunnitelmaani tein tietokoneella omasta mielestäni hienon ja havainnollistavan omenapuun, jonka lukuisissa oksissa oli aiheeseeni liittyviä teemoja ja herkullisissa omenoissa saavutettavia kokonaisuuksia. Olin omenapuustani erittäin ylpeä. Opettajat kuitenkin pudottivat minut ja omenani maanpinnalle, mutta minulle ei käynyt niin kuin Isaac Newtonille. Ei kuulunut hurraa eikä heureka, vaan ohje keskittyä vain ja ainoastaan yhteen teemaan.

Miten helppoa onkaan uppoutua opinnäytetyöasemapaikastaan ikkunasta näkyviin tapahtumiin. Olen tehnyt samalla empiiristä tutkimusta siitä, kuinka moni kuljettaja pysähtyy stop -merkille. Tulokset ovat lohduttomia: vain noin joka 15:sta auto pysähtyy. Minussa taitaa asua myös aavistus sosiologia. Olen tarkkaillut ohi kulkevia ihmisiä heidän tietämättään ja tehnyt päätelmiä. Kuusissakymmenissä oleva nainen ajaa pakettiautoa niin jäykästi, että pakulla ajaminen ei taatusti ole hänen lempipuuhaansa tai rutiiniansa. Olen analysoinut tilanteen mustavalkoisesti siten, että kotona odottaa kalsarihousuinen kännikala, joka on pakottanut naisen hakemaan Alkosta lisää miestä väkevämpää tai muuten... Kolmikymppinen nainen on kävellyt uhmaikäisen parivuotiaan kanssa kymmenen metrin matkaa puoli tuntia. Naisesta näkee, että hermo on tiukalla ja tukahdutettu huuto kurkkii jo kurkunpäässä. Ei ole ollut kaukana, etten ole palveluohjannut lohdutonta naista parvekkeelta. Yksinäisen oloinen vaari kulkee lapikkaissaan tasan samaan aikaan tasan saman lenkin. Sosiaalipedagogiikka verissäni tahtoisin perustaa näille ihmisille kynnyksettömän olohuoneen, perhekeskuksen, johon he kaikki voisivat tulla ihan vain hengähtämään tai hengittämään. Perhekeskuksesta käsin voisi ihmisiä palveluohjata ihan virallisesti leimaantumatta kukkahattutädikkeeksi. Tähän yhteisölliseen olohuoneeseen lisäisin vielä rakkauteni estetiikkaan ja kauneuteen: yhdessä nurkassa asustaisi sisustusputiikki herkullisine leivoksineen...

Aikaa on kulunut myös uuden Kultaisennoutajan pentu Lyytin kotouttamiseen. Lyyti muutti meille samoihin aikoihin, kun jäin opintovapaalle. Olen yrittänyt parhaani mukaan kasvattaa Lyytistä kelpoa koirakansalaista, samalla olemme tutustuneet moniin koiriin sekä heidän omistajiinsa. Olemme oppineet, että koiramaailmassa esiintyy samoja sääntöjä ja normeja kuin ihmismaailmassakin. Pikkuinen pomerian Ella-Mari on koostaan huolimatta melko äkäinen, samoin kuin cairnterrieri Billy the Kid ei piittaa pennuista. Cavalier King Charles spaniel Sara pelkää isompia koiria, koska pentuna sillä on ollut pelottava kokemus isommasta koirasta. Kookas briardi Urho taas on lempeä ja lehmänhermoinen. Aitauksessaan murisevat ja haukkuvat rottweilerit ovat puolestaan uhkaavia, koska emme ole tutustuneet. Ulkonäölläkin on väliä: vastaantulevat ihmiset eivät voi olla tervehtimättä suloista pentua. Harjoittele siinä nyt sitten ohittamista. Sama pätee ihmismaailmassakin: kaikki olemme ihan erilaisia, lapsuudessa koetut traumaattiset kokemukset tuntuvat ja näkyvät vielä aikuisiällä, eivätkä kaikki vain syystä tai toisesta siedä lapsia, olivatpa he sitten kuinka suloisia pentuja tahansa, eikä ilman tutustumista ole ihmistäkään karvoihin katsomista.

Opintovapaan parasta antia on kuitenkin ollut ehdottomasti vapaus. Kotona on saanut vapaasti olla tarhapöllönä ja ilman meikin hiventäkään. Työmatka-autoilun puuttuminen on vapauttanut minut nutaajien sekä häntäheikkien manaamiselta ja kanssamatkustajat mustilta savupilviltä. Samalla aikatauluttomuus on antanut mahdollisuuden syvällisiin pohdiskeluihin niin liittyen opinnäytetyöhön kuin koko elämäänkin. On ollut aikaa sekä tilaa tuntea ilon, pettymyksen ja surun tunteita perusteellisemmin. On ollut aikaa myös haaveilla ja rakentaa pilvilinnoja sekä tuulentupia. Työhön ja tulevaisuuteen liittyvät unelmat ovat selkiytyneet, tiedän mitä haluan, mitä en. Ennen kaikkea opintovapaa ja koko opiskelu on opettanut uutta ihmisistä ja elämästä. Nöyryyskin ja oman elämän arvostaminen on lisääntynyt tässä ikkunasta kurkistellessa. Opiskelukollegoihin tutustuminen on ollut korvaamatonta; eniten olen oppinut heiltä, heidän kokemuksistaan ja tiedoistaan sekä taidoistaan sosiaalialalla ja elämänalalla. Vertaistuki on kannustanut opiskelun ja opinnäytetyön ylämäissä.

Ehkä kotona oleminen on tehnyt minusta vähän höperönkin, sillä Ben Matlockia kiitän siitä, että hän jaksaa hömpähtävässä lakidraamassaan päivästä toiseen pitää sitä samaa kamalaa pukua, soittaa banjoa, olla kitsas sekä syödä hodareita ja silti pelastaa viattomia syytettyjen penkiltä. Benin avulla uskalsin olla armollisempi itselleni ja sallia mielelleni sekä aivoilleni myös lepohetkiä. Miehelleni olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hän tuki tätä opintovapaapäätöstäni. Luultavasti hänkin huomasi sen, että nyt on mieleni ja aivojeni tuuletusaika. Tämä tuuletus mahdollisti panostamisen opinnäytetyöhön ja myös etääntymisen huolista sekä murheista. Opintovapaan aikana esiintyi ainoastaan olemisen sietämätön keveys, jonka painoa lisäsi vain uuden oppiminen sekä tiedon saavuttaminen. Jos tekisin opintovapaastani swot – analyysin, niin vahvuuksiin ja mahdollisuuksin listaisin ehdottomasti enemmän painavia asioita. Heikkouksiin ja uhkiin kirjoittaisin niitä seikkoja, joista on mahdollista rakentaa tulevaisuudessa vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Joka tapauksessa, suosittelen opintovapaata kaikille, jotka haluavat enemmänkin rikastuttaa elämäänsä kuin pankkitiliänsä. Matka ei ole ollut kuopaton, mutta lukuisat tienristeykset ovat avartaneet maailmankuvaa ja kartuttaneet elämänkokemuskilometrejä.

Asemapaikkani.

Latinalaista sanontaa lainatakseni ja matkani opintovapaalla tiivistäen: ”Aspera ad astra, katkerien kokemusten kautta käy tieni aina tähtiin asti.”

Kauhallinen elämää

Kulunut vuosi on ollut tapahtumarikas ja -rakas. Oma kauhanikin on ollut mukana monessa sopassa. On ollut niitä kuuluisia ylämäkiä ja alamäkiä. On ollut niitäkin hetkiä, jotka voisin vaihtaa toisiin, vaikka yleensä toisin väitetäänkin. Hengissä on kuitenkin selvitty, kolhuilla ja välillä lähes pohjaankin palaneena, mutta silti hengissä. 

Välillä sitä kysyy itseltänsä, että pitääkö yhtä aikaa hämmentää niin montaa soppaa. Ei ole olemassa oikeaa vastausta, ei väärääkään. This is my life, nyt ja tulevaisuudessakin. On hyvä kysyä itseltänsä myös sitä, mitä olisikaan ilman hämmennyksiä ja sitten vasta punnita elämäänsä? Ilman hämmennyksiä minä en olisi kantanut tulevan taloni perustuksia, en oppinut niin paljon uutta, en tutustunut uusiin ihmisiin, en kohdannut ajatuksia herättäviä ihmiskohtaloita, en olisi itkenyt, en nauranut, en tuntenut, en kadottanut, en saavuttanut.

Tämänkin vuoden aikana minuun on jäänyt useita jälkiä, arpia ja ilonryppyjä. Parhaimmalta ovat tuntuneet ne hetket, kun on koskettanut toisen ihmisen sisintä tai kyennyt olemaan pieneksikin avuksi tai nauranut vedet silmissä toisen ihmisen kanssa. Pahimmalta ovat tuntuneet ne pettymykset, joihin ei ole ollut sanoja, on ollut vain kysymyksiä, syvää surua ja kyyneleitä.

Myös ystävät ja läheiset ovat saaneet osansa elämästä, niin sen hyvyydestä kuin kurjuudestakin. Voisiko siis sanoa, että olemme kaikki vahvempia? Välillä valitettavasti tuntuu siltä, että vähempikin vahvistuminen vaikeuksista riittäisi, ilosta vahvistuminen kyllä olisi tervetullutta. Silti olen sitä mieltä, että ilman vastoinkäymisiä en olisi minä, etkä sinä olisi sinä. Ilman kohtaamiamme ihmisiä, iloja ja suruja emme olisi kokonaisia. Toinen kohtaaminen vie meistä palasen, toinen kohtaaminen lisää meihin palasen. Uskonkin, että vastoinkäymisemme ja onnenmurusemme pitävät meidät lähempänä inhimillisyyttä, nöyryyttä ja kokonaista itseämme. 

Kumpaan vaaka siis kallistuu? Luulen, että omalta kohdaltani kupit kuluneelta vuodelta ovat melko tasan. Toisella puolella painavat useat ilonaiheet, toisella suurempi yksittäinen suru. Pettymyksistä huolimatta uskon tai ainakin toivon, että oma tuleva vuoteni on elämänmyönteisempi jo uuden perheenjäsenen, iloisen ja viattoman Kultaisennoutajan pentu Lyytinkin, myötä. 

Ilman uskoa ei ole toivoa, ilman toivoa ei ole elämää, ilman elämänmausteita ei ole kunnon soppaa. Toivonkin elämänrikkautta, -runsautta, -rakkautta sekä tunteiden sinfoniaa kaikille kanssakokeille, hellalle sattuvista satunnaisista pohjaanpalamisista, joita tulevanakin vuotena varmasti ilmaantuu, huolimatta.  

Kippis ja kiitos siis vahvaakin vahvemmat läheiseni ja ystäväni kuluneesta vuodesta! Pidetään kauhat liikkeessä, vaikka soppa väkevältä tuntuisikin. 

  

Kirje tulevaisuuteen - Hei Mama!

Kirje itselleni vuoden päähän. Kun kirjoittaa unelmansa, ne toteutuvat. Tai ainakin pitäisi toteutua. Yrittänyttä ei laiteta.

Hei Mama!

Oletko huomannut, että Ava-kanavan Tori ja Dean elävät ihan Sinun elämääsi?? Tai ainakin osia siitä; Sinulla on lapsia, eläimiä, lasiveranta ja unelmatyö. Eroa on vain rahassa, heillä sitä on enemmän, Sinulla Vähän vähemmän. Toisaalta, saat elää rauhassa paparazzeilta ja ainaiselta desing-asujen etsimiseltä.

Miten olet voinut, onko elämä vauvan kanssa asettunut? Eikö olekin ihanaa ilman kuukausittaisia pettymyksiä, ilman tulimmaisia sisäisiä myllerryksiä, ilman ahnehdittuja projekteja. On varmasti vapauttavaa, kun saat olla ilman nieltyjä kyyneleitä vielä onnellisempi muiden vauvauutisista, hipeltää avoimesti vauvojen nuttuja ja osallistua omilla kokemuksillasi baby pink ja blues -keskusteluihin. Kauan ja hartaudella sitten mietitty nimi saa omistajansa. Syvälle haudattu Äitiys saa kohteensa.

Voi hyvin. Älä unohda vaikeakulkuista matkaasi, kun kohtaat lapsettomia naisia ilman todellisen syyn tietämistä tai kun koliikki iskee ja peilistä katsoo takaisin zombie. Ole kuitenkin armollinen itsellesi, saat Sinäkin uupua ja tuskastua. Ei itkut ja murheet tähän loppuneet, nyt ne vasta alkavat. Ole läsnä, pidä aina sylissä, eniten kaikista, Rakasta. Ennen kaikkea ole Äiti. Ja anna Isän olla Isä, alusta saakka.

Voikaa hyvin. Nauti lahjastasi, toteuneesta toiveestasi. Nähdään hiekkalaatikolla.

Ystävä vai vihollinen?

Hyväntekijä vai pahantekijä? Presidentin vaalit ainakin osoittivat, että suomalaisista löytyy aimo annos suvaitsevaisuutta, kansainvälisyyttäkin. Mielestäni se on hienoa. Samalla heräsi myös sellaisia vihapuheita, tuttavapiirissäkin, että ihan hävetti. Onko sellainen ihminen vihollinen, joka on ihan erilainen kuin itse on. Voiko olla ystävä vain saman arvomaailmaan omaavan kanssa. Vai onko kylmien arvojen ajankuva aiheuttanut sen, että ihmiset ylipäätään ovat vihaisempia ja on helpompaa vihata jota kuta sellaista, joka on erilainen. Kuka on niin oikeassa, että voi sanoa mikä on oikea arvomaailma ja mikä väärä...


Kuka osaa vastata näihin kysymyksiin? En minä ainakaan. Pyristelen oman ihmisyyteni kanssa, niin kuin kai me kaikki. Hyvän- ja pahantekijöitä olemme kaikki. Vauhti 5 vuotta rakensi majaa, jossa kehitytään. Isänsä halusi mennä myös majaan, kehittymään paremmaksi isäksi. Kunpa se oikeassa maailmassa olisikin niin helppoa kuin lasten maailmassa. Riittäisikö aikuisten maailmassa kuitenkin se, että pyrkisi parhaaseensa olla tuomitsematta ihmisiä, jotka ovat tehneet oikeiksi kokemiansa valintoja. Ja yrittäisi parhaansa olla hyvä ihminen ja muistaisi tärkeät sanat anteeksi ja kiitos. Anteeksi pahat sanani ja tekoni, kiitos kestämisestä rinnallani.

Näiden pohdintojen äärellä Lassi Nummin sanoin: "Aina uudelleen meidän on kysyttävä itseltämme: kuka sinä olet tässä, tällä kalliolla. Muut kertovat meille, miltä näytämme. Keitä olemme, se meidän on tiedettävä itse."


Ihanaa ystävänpäivää rakkaat Ystävät! Ja kiitos ja anteeksi.

Valinnan vaikeus vai helppous

Sinun presidenttisi?

Kahdentoista Tarja –vuoden jälkeen on ollut jälleen aika valita uusi Suomen tasavallan presidentti. Mielestäni Tarja Halonen on ollut Suomen kansaa lähellä oleva presidentti, kokoaan suurempi. Hänen saappaitansa ei kovin helpolla täytetä. Haastavan tehtävän edessä ovat olleet siis sekä ehdokkaat että äänestäjät. Kuka ehdokas valita ja millä perusteella? Nopea gallup Facebookissa ehdokkaan valinnan perusteista nosti kiihkeitäkin tunteita. Suurin osa oli henkilövaalin kannalla, osa taas oli sitä mieltä, että puoluetaustaa ei voi karistaa kerran sen valittuaan. Arvot seuraavat tulevaa presidenttiä, olivat ne sitten omia tai puolueen, arjessa sekä juhlassa.

Presidentin valta-oikeudet ovat kaventuneet vuosien varrella. Pikakysely lähipiirissä osoitti, että presidentin tehtäväksi tiedetään parhaiten itsenäisyyspäivän juhlien järjestäminen sekä edustaminen ulkomailla. Mitä se presidentti muuta tekeekään? Presidentin tehtävät ja toimivalta ovat määritelty perustuslaissa. Suomen tasavallan presidentti käyttää hallitusvaltaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, voi määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit, nimittää tehtäviinsä ja vapauttaa tehtävistään valtioneuvoston jäsenet, johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, vahvistaa eduskunnan hyväksymät lait, voi antaa asetuksia, nimittää tasavallan korkeita virkamiehiä, on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö sekä voi armahtaa rangaistuksesta tai seuraamuksesta. Muita tehtäviä ovat arvonimien ja kunniamerkkien myöntäminen ja Ahvenanmaan maaherran nimittäminen. Tasavallan presidentin valtuuksista poikkeusoloissa säädetään valmiuslaissa ja puolustustilalaissa. Paljon tehtäviä, mutta niitä ei kuitenkaan tarvitse hoitaa yksin, lähes kaikessa on mukana valtioneuvosto sekä eduskunta.

Kahdeksan ehdokasta, joista kuusi oli miestä, joista kolme Paavoa ja kaksi naista. Mielenkiintoinen sekä mukiinmenevä paletti, jossa kaikki elämänväritkin ovat edustettuina. Ehdokkaiden kampanjasivuilla oli paljon korkealentoisia ajatuksia, visioita ja toiveita hyvän maan isänä tai äitinä olemisesta. Yhteistä kaikille ehdokkaille karkeasti sanottuna oli kuitenkin isänmaa, jota jokainen ehdokas lähtisi rakentamaan hyvinvoinnin, tulevaisuusajattelun, kestävän kehityksen, EU -uudistusten sekä kansainvälisyyden teesien kautta, unohtamatta vapautta ja tasa-arvoa. Toivottavasti nämä hienot isänmaan rakennuspalikat pysyvät käsissä vielä valituksi tulemisen jälkeenkin, eivätkä murene ikeen, maineen ja kunnian alla. Toivottavasti tuleva presidentti uskaltaa olla askeleen edellä ja vastata myös ei niin mediakultaisiin –aiheisiin.

Millainen sitten on minun presidenttini? Vaikea vastata niin, etteivätkö omat arvot, ilon ja surun kokemukset sekä tulevaisuuden toiveet vaikuttaisi. Ensisijaisesti kuitenkin toivoisin, että minun presidenttini muistaisi heitä, jotka rakensivat Suomen ja meitä, jotka ovat Suomella töissä ja muistaisi myöskin heitä, jotka tulevaisuudessa rakentavat Suomea ja heitä, joista meidän täytyy pitää huolta ikään, sukupuoleen, terveydentilaan tai taustaan katsomatta.

Presidentinlinnan valtiosalissa olevassa Lex-patsaassa on ylväästi kuvattu Suomi-neito, jonka turvana ovat Suomen leijona, miekka ja perustuslain kilpi. Tämän ajankuvan säikäyttämänä toivon, että tuleva presidentti osaltaan pitää huolen siitä, että Leijona-pullot eivät peitä Suomi-neitoa, puukot pysyvät tupeissaan ja kansalaisten kilvet ovat kunnossa.

Pöö! Älä kuitenkaan säikähdä, kyllä tuleva presidentti tehtävänsä hoitaa, on hän sitten kuka tahansa. Hän hoitaa tehtävänsä omien sekä puolueensa arvojen, siis myös Sinun ja minun valitsemien arvojen perusteella ja avulla. Näin ajatellen, ihan hyvin hoitaakin.

Home is where our story begins

 
On kuin olisin tullut kotiin. Uusi kunta tuntuu enemmän kodilta kuin pitkään aikaan, vaikka on jälleen vain väliaikainen etappi talon valmistumisen ajan. Olen muuttanut 16 kertaa, osa muutoista on tietenkin tapahtunut saman kaupungin sisällä useampaan kertaan. Siltikin voisi sanoa, että olen pakkaamisen ja muuttamisen puoliammattilainen. Seikkailuni olen aloittanut Pohjois-Satakunnasta ja päätynyt Uudenmaan, Pohjanmaan, Hämeen ja uudestaan Pohjois-Satakunnan kautta uudestaan Hämeeseen. Nyt tuntuu, että täällä voin taas hengittää ja olla keskellä kaikkea merkityksellistä sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Timantteja uudesta kunnasta.

Ehkä osittain tuntuu kuin olisin tullut kotiin myös sen vuoksi, että uuden vuoden myötä puhaltavat myös jokavuotiset uudet henkiset tuulet. Olen päättänyt paljon, mutten luvannut yhtään. Olen päättänyt toteuttaa unelmiani ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Kuulostaa kliseiseltä, silti jos jokainen itse arvottaa sekä toteuttaa paremman ihmisen omien sielunsäveltensä mukaisesti, voi kulunut filosofia viedä eteenpäinkin. Ehkä osuutta on myös herkistävällä joulunajalla, läheisten kipuiluilla tai Tapaninpäivän myrskyllä, joka jälleen näytti ihmisen pienuuden luonnonvoimien edessä. Vai olenko vain tullut vanhaksi? Kuuluuko paremmaksi ihmiseksi kasvamisen toive tähän ikään? Ehkä molempia, uusi vuosi sen näyttää...

Enkelit ja possut sulassa sovussa...

Tapanin voimia

Koti on siellä, missä tarinamme alkaa. Minun tarinani on alkanut jo aikoja sitten, siellä mistä olen saanut juuret ja siivenalut. Koen kuitenkin, että juuri tästä kohdasta alkaa uusi seikkailu, tarina, joka vie lopulta perille sinne, mistä ei enää tarvitse muuttaa minnekään. Kasvaa täytyy kyllä. Edessä on siis vielä yksi muutto omaan kotiin, se missä unelmieni lasiveranta toivottaa asukkaat, vieraat, haaveet sekä haasteetkin lämpimästi tervetulleiksi. Kotiin.

Onnellista uutta vuotta kaikille, myös niille, jotka jo ovat parhaita ihmisiä!

Purjeet ylös, seikkailu alkaa!