Kirje itselleni vuoden päähän. Kun kirjoittaa unelmansa, ne toteutuvat. Tai ainakin pitäisi toteutua. Yrittänyttä ei laiteta.
Hei Mama!
Oletko huomannut, että Ava-kanavan Tori ja Dean elävät ihan Sinun elämääsi?? Tai ainakin osia siitä; Sinulla on lapsia, eläimiä, lasiveranta ja unelmatyö. Eroa on vain rahassa, heillä sitä on enemmän, Sinulla Vähän vähemmän. Toisaalta, saat elää rauhassa paparazzeilta ja ainaiselta desing-asujen etsimiseltä.
Miten olet voinut, onko elämä vauvan kanssa asettunut? Eikö olekin ihanaa ilman kuukausittaisia pettymyksiä, ilman tulimmaisia sisäisiä myllerryksiä, ilman ahnehdittuja projekteja. On varmasti vapauttavaa, kun saat olla ilman nieltyjä kyyneleitä vielä onnellisempi muiden vauvauutisista, hipeltää avoimesti vauvojen nuttuja ja osallistua omilla kokemuksillasi baby pink ja blues -keskusteluihin. Kauan ja hartaudella sitten mietitty nimi saa omistajansa. Syvälle haudattu Äitiys saa kohteensa.
Voi hyvin. Älä unohda vaikeakulkuista matkaasi, kun kohtaat lapsettomia naisia ilman todellisen syyn tietämistä tai kun koliikki iskee ja peilistä katsoo takaisin zombie. Ole kuitenkin armollinen itsellesi, saat Sinäkin uupua ja tuskastua. Ei itkut ja murheet tähän loppuneet, nyt ne vasta alkavat. Ole läsnä, pidä aina sylissä, eniten kaikista, Rakasta. Ennen kaikkea ole Äiti. Ja anna Isän olla Isä, alusta saakka.
Voikaa hyvin. Nauti lahjastasi, toteuneesta toiveestasi. Nähdään hiekkalaatikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ruusuja ja risuja!