Kirje tulevaisuuteen - Hei Mama!

Kirje itselleni vuoden päähän. Kun kirjoittaa unelmansa, ne toteutuvat. Tai ainakin pitäisi toteutua. Yrittänyttä ei laiteta.

Hei Mama!

Oletko huomannut, että Ava-kanavan Tori ja Dean elävät ihan Sinun elämääsi?? Tai ainakin osia siitä; Sinulla on lapsia, eläimiä, lasiveranta ja unelmatyö. Eroa on vain rahassa, heillä sitä on enemmän, Sinulla Vähän vähemmän. Toisaalta, saat elää rauhassa paparazzeilta ja ainaiselta desing-asujen etsimiseltä.

Miten olet voinut, onko elämä vauvan kanssa asettunut? Eikö olekin ihanaa ilman kuukausittaisia pettymyksiä, ilman tulimmaisia sisäisiä myllerryksiä, ilman ahnehdittuja projekteja. On varmasti vapauttavaa, kun saat olla ilman nieltyjä kyyneleitä vielä onnellisempi muiden vauvauutisista, hipeltää avoimesti vauvojen nuttuja ja osallistua omilla kokemuksillasi baby pink ja blues -keskusteluihin. Kauan ja hartaudella sitten mietitty nimi saa omistajansa. Syvälle haudattu Äitiys saa kohteensa.

Voi hyvin. Älä unohda vaikeakulkuista matkaasi, kun kohtaat lapsettomia naisia ilman todellisen syyn tietämistä tai kun koliikki iskee ja peilistä katsoo takaisin zombie. Ole kuitenkin armollinen itsellesi, saat Sinäkin uupua ja tuskastua. Ei itkut ja murheet tähän loppuneet, nyt ne vasta alkavat. Ole läsnä, pidä aina sylissä, eniten kaikista, Rakasta. Ennen kaikkea ole Äiti. Ja anna Isän olla Isä, alusta saakka.

Voikaa hyvin. Nauti lahjastasi, toteuneesta toiveestasi. Nähdään hiekkalaatikolla.

Ystävä vai vihollinen?

Hyväntekijä vai pahantekijä? Presidentin vaalit ainakin osoittivat, että suomalaisista löytyy aimo annos suvaitsevaisuutta, kansainvälisyyttäkin. Mielestäni se on hienoa. Samalla heräsi myös sellaisia vihapuheita, tuttavapiirissäkin, että ihan hävetti. Onko sellainen ihminen vihollinen, joka on ihan erilainen kuin itse on. Voiko olla ystävä vain saman arvomaailmaan omaavan kanssa. Vai onko kylmien arvojen ajankuva aiheuttanut sen, että ihmiset ylipäätään ovat vihaisempia ja on helpompaa vihata jota kuta sellaista, joka on erilainen. Kuka on niin oikeassa, että voi sanoa mikä on oikea arvomaailma ja mikä väärä...


Kuka osaa vastata näihin kysymyksiin? En minä ainakaan. Pyristelen oman ihmisyyteni kanssa, niin kuin kai me kaikki. Hyvän- ja pahantekijöitä olemme kaikki. Vauhti 5 vuotta rakensi majaa, jossa kehitytään. Isänsä halusi mennä myös majaan, kehittymään paremmaksi isäksi. Kunpa se oikeassa maailmassa olisikin niin helppoa kuin lasten maailmassa. Riittäisikö aikuisten maailmassa kuitenkin se, että pyrkisi parhaaseensa olla tuomitsematta ihmisiä, jotka ovat tehneet oikeiksi kokemiansa valintoja. Ja yrittäisi parhaansa olla hyvä ihminen ja muistaisi tärkeät sanat anteeksi ja kiitos. Anteeksi pahat sanani ja tekoni, kiitos kestämisestä rinnallani.

Näiden pohdintojen äärellä Lassi Nummin sanoin: "Aina uudelleen meidän on kysyttävä itseltämme: kuka sinä olet tässä, tällä kalliolla. Muut kertovat meille, miltä näytämme. Keitä olemme, se meidän on tiedettävä itse."


Ihanaa ystävänpäivää rakkaat Ystävät! Ja kiitos ja anteeksi.

Valinnan vaikeus vai helppous

Sinun presidenttisi?

Kahdentoista Tarja –vuoden jälkeen on ollut jälleen aika valita uusi Suomen tasavallan presidentti. Mielestäni Tarja Halonen on ollut Suomen kansaa lähellä oleva presidentti, kokoaan suurempi. Hänen saappaitansa ei kovin helpolla täytetä. Haastavan tehtävän edessä ovat olleet siis sekä ehdokkaat että äänestäjät. Kuka ehdokas valita ja millä perusteella? Nopea gallup Facebookissa ehdokkaan valinnan perusteista nosti kiihkeitäkin tunteita. Suurin osa oli henkilövaalin kannalla, osa taas oli sitä mieltä, että puoluetaustaa ei voi karistaa kerran sen valittuaan. Arvot seuraavat tulevaa presidenttiä, olivat ne sitten omia tai puolueen, arjessa sekä juhlassa.

Presidentin valta-oikeudet ovat kaventuneet vuosien varrella. Pikakysely lähipiirissä osoitti, että presidentin tehtäväksi tiedetään parhaiten itsenäisyyspäivän juhlien järjestäminen sekä edustaminen ulkomailla. Mitä se presidentti muuta tekeekään? Presidentin tehtävät ja toimivalta ovat määritelty perustuslaissa. Suomen tasavallan presidentti käyttää hallitusvaltaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, voi määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit, nimittää tehtäviinsä ja vapauttaa tehtävistään valtioneuvoston jäsenet, johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, vahvistaa eduskunnan hyväksymät lait, voi antaa asetuksia, nimittää tasavallan korkeita virkamiehiä, on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö sekä voi armahtaa rangaistuksesta tai seuraamuksesta. Muita tehtäviä ovat arvonimien ja kunniamerkkien myöntäminen ja Ahvenanmaan maaherran nimittäminen. Tasavallan presidentin valtuuksista poikkeusoloissa säädetään valmiuslaissa ja puolustustilalaissa. Paljon tehtäviä, mutta niitä ei kuitenkaan tarvitse hoitaa yksin, lähes kaikessa on mukana valtioneuvosto sekä eduskunta.

Kahdeksan ehdokasta, joista kuusi oli miestä, joista kolme Paavoa ja kaksi naista. Mielenkiintoinen sekä mukiinmenevä paletti, jossa kaikki elämänväritkin ovat edustettuina. Ehdokkaiden kampanjasivuilla oli paljon korkealentoisia ajatuksia, visioita ja toiveita hyvän maan isänä tai äitinä olemisesta. Yhteistä kaikille ehdokkaille karkeasti sanottuna oli kuitenkin isänmaa, jota jokainen ehdokas lähtisi rakentamaan hyvinvoinnin, tulevaisuusajattelun, kestävän kehityksen, EU -uudistusten sekä kansainvälisyyden teesien kautta, unohtamatta vapautta ja tasa-arvoa. Toivottavasti nämä hienot isänmaan rakennuspalikat pysyvät käsissä vielä valituksi tulemisen jälkeenkin, eivätkä murene ikeen, maineen ja kunnian alla. Toivottavasti tuleva presidentti uskaltaa olla askeleen edellä ja vastata myös ei niin mediakultaisiin –aiheisiin.

Millainen sitten on minun presidenttini? Vaikea vastata niin, etteivätkö omat arvot, ilon ja surun kokemukset sekä tulevaisuuden toiveet vaikuttaisi. Ensisijaisesti kuitenkin toivoisin, että minun presidenttini muistaisi heitä, jotka rakensivat Suomen ja meitä, jotka ovat Suomella töissä ja muistaisi myöskin heitä, jotka tulevaisuudessa rakentavat Suomea ja heitä, joista meidän täytyy pitää huolta ikään, sukupuoleen, terveydentilaan tai taustaan katsomatta.

Presidentinlinnan valtiosalissa olevassa Lex-patsaassa on ylväästi kuvattu Suomi-neito, jonka turvana ovat Suomen leijona, miekka ja perustuslain kilpi. Tämän ajankuvan säikäyttämänä toivon, että tuleva presidentti osaltaan pitää huolen siitä, että Leijona-pullot eivät peitä Suomi-neitoa, puukot pysyvät tupeissaan ja kansalaisten kilvet ovat kunnossa.

Pöö! Älä kuitenkaan säikähdä, kyllä tuleva presidentti tehtävänsä hoitaa, on hän sitten kuka tahansa. Hän hoitaa tehtävänsä omien sekä puolueensa arvojen, siis myös Sinun ja minun valitsemien arvojen perusteella ja avulla. Näin ajatellen, ihan hyvin hoitaakin.

Home is where our story begins

 
On kuin olisin tullut kotiin. Uusi kunta tuntuu enemmän kodilta kuin pitkään aikaan, vaikka on jälleen vain väliaikainen etappi talon valmistumisen ajan. Olen muuttanut 16 kertaa, osa muutoista on tietenkin tapahtunut saman kaupungin sisällä useampaan kertaan. Siltikin voisi sanoa, että olen pakkaamisen ja muuttamisen puoliammattilainen. Seikkailuni olen aloittanut Pohjois-Satakunnasta ja päätynyt Uudenmaan, Pohjanmaan, Hämeen ja uudestaan Pohjois-Satakunnan kautta uudestaan Hämeeseen. Nyt tuntuu, että täällä voin taas hengittää ja olla keskellä kaikkea merkityksellistä sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Timantteja uudesta kunnasta.

Ehkä osittain tuntuu kuin olisin tullut kotiin myös sen vuoksi, että uuden vuoden myötä puhaltavat myös jokavuotiset uudet henkiset tuulet. Olen päättänyt paljon, mutten luvannut yhtään. Olen päättänyt toteuttaa unelmiani ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Kuulostaa kliseiseltä, silti jos jokainen itse arvottaa sekä toteuttaa paremman ihmisen omien sielunsäveltensä mukaisesti, voi kulunut filosofia viedä eteenpäinkin. Ehkä osuutta on myös herkistävällä joulunajalla, läheisten kipuiluilla tai Tapaninpäivän myrskyllä, joka jälleen näytti ihmisen pienuuden luonnonvoimien edessä. Vai olenko vain tullut vanhaksi? Kuuluuko paremmaksi ihmiseksi kasvamisen toive tähän ikään? Ehkä molempia, uusi vuosi sen näyttää...

Enkelit ja possut sulassa sovussa...

Tapanin voimia

Koti on siellä, missä tarinamme alkaa. Minun tarinani on alkanut jo aikoja sitten, siellä mistä olen saanut juuret ja siivenalut. Koen kuitenkin, että juuri tästä kohdasta alkaa uusi seikkailu, tarina, joka vie lopulta perille sinne, mistä ei enää tarvitse muuttaa minnekään. Kasvaa täytyy kyllä. Edessä on siis vielä yksi muutto omaan kotiin, se missä unelmieni lasiveranta toivottaa asukkaat, vieraat, haaveet sekä haasteetkin lämpimästi tervetulleiksi. Kotiin.

Onnellista uutta vuotta kaikille, myös niille, jotka jo ovat parhaita ihmisiä!

Purjeet ylös, seikkailu alkaa!

Onko jokaisen joulu samanlainen?

Menneisyyden joulu

"Aattoaamu valkenee hiljalleen, mutta kirkkaana, harvinaista. On ihan hiljaista. Kaikki on vielä hyvin, vaikka ilmassa väreileekin jotain kireää, pahaenteistä. Äiti hääräilee joululaatikoiden parissa kasvoillaan hymy, kireä hymy. Isä hunnuttaa kinkkua hyväntuulisena, mutta hermostuneena. Isommat lapset koristelevat kuusta ja yrittävät pitää yllä leppoisaa jouluntunnelmaa, samalla vilkuillen varovasti vanhempiaan. 

Jokaiseen jouluun kuuluu kynttilöiden vienti läheisten haudoille. Haudoille, jotka nytkin ovat osa valtavaa kynttilämerta. Paluumatkalla autossa tunnelmaa voisi leikata veitsellä, isä kiroaa ruuhkassa matelijoita. Kotona isä häviää välillä jonnekin ja palaa takaisin lemuten joltakin jo tutulta, joltakin, joka kuuluu jokaiseen jouluun. Jouluntunnelma on jäänyt himon tallaamaksi, mikään muu ei tunnu miltään. Isän juttelu lisääntyy iltaa myöten, vitsit ja muistot lentelevät vuoroin pirtin kattoon. Äiti ja lapset ovat näennäisen iloisia, sisällä syvällä oleva voima kuitenkin valmiina pakenemaan pelon ja sielunsuojan maailmaan. Tuntien kuluessa isän jutut tulevat piikitteleviksi ja ilkeiksi. Isä nuokkuu, muuttuu aivan kuin toiseksi, on murheellisten laulujen maan perikuva. Muu perhe on varuillaan ja hätääntynyt. Äidin ääni säröilee, kun hän yrittää rauhoitella isompia lapsia. Perheen pienin on paennut jonnekin omaan maailmaansa. Hän vain istuu hiljaisten kyynelien valuessa pitkin poskia, tietäen, että äänekkäät ärsyttäisivät isää. Jouluruuan aikaan viina, vahvempi ihmistä, on tehnyt tehtävänsä ja isä sammunut sohvalle. Äiti ja lapset avaavat surullisina joulupakettejaan, jokainen hiljaa toivoen, että joulunpyhät olisivat pian ohi ja että isä ei herää ennen kuin selvittyään..."

Tulevaisuuden joulu

"Vanhuksen silmistä heijastuu tuli, tuli hautakynttilästä. Tie haudalle on ollut sohjoinen ja kulkeminen hankalaa. Vanhus on kuitenkin sinnikkäästi kävellyt perille asti, sytyttämään kynttilän puolisonsa haudalle aattoiltana. Matka kotiin ei ole kovin pitkä, mutta sitäkin raskaskulkuisempi. Sillä kotona ei ole mitään, ei odota kukaan, ei mikään. Lapset ovat lentäneet maailmalle aikoja sitten, viettävät joulunsa kuka missäkin, eivät kaipaa vanhuksen toistuvia juttuja, ankeutta. Lähettävät kyllä lahjoja, mutta jalkakylpykone ei korvaa halausta, kosketusta. 

Vanhus asuu vanhassa rintamamiestalossa, eläke riittää juuri ja juuri lämmityskuluihin. Ränni repsottaa, ovenlukko temppuilee ja ikkunoista vetää. Vanhus ei välitä, vaan heittää päälleen viltin, sytyttää tulen leivinuuniin ja kynttilään ja kaivaa esille vanhan valokuva-albumin. Vanhuksen silmistä heijastuu tuli, muistojen sytyttämä tuli. Yksinäisyys on väkivahvaa, mutta periksiantamattomuus ja unelmointi vahvempaa..."

Voisiko nykyisyyden joulunhenki parantaa vanhusten yksinäisyyden antamalla ihmisille ymmärryksen siitä, mikä on oikeasti tärkeää ja arvokasta? Auttaisiko nykyisyyden joulunhenki äitejä ja isejä oman tärkeytensä sijasta vaalimaan niitä herkkiä sieluja, jotka ovat tähän maailmaan saattaneet? Voisiko jokaisen joulu olla samanlainen? Lämmin, pehmeä, peloton, kiireetön, rakkauden ja yhdessäolemisen aito juhla?

Minäkin sytytän tänä vuonna kynttilän läheisten haudoille. Itken kyyneleen menneisyydelle ja tulevaisuudelle. Samalla toivon kaikille lapsille raitista joulua ja vanhuksille kosketusta sekä juttelua jalkakylpykoneiden sijaan. Päättäjille, ihmisille, toivon sydämen viisautta ja rohkeutta uskoa pehmeyteen kovuuden sijaan.

 

Itselleni toivon ymmärrystä joulun perimmäisestä tarkoituksesta. 

Kaikille muille toivotan lämmintä yhdessäolon juhlaa, unelmien täyttymystä sekä aitoa jouluntunnelmaa!

http://www.youtube.com/watch?v=ubeVUnGQOIk&feature=related

Elämän juonikuvioita

Työ, opiskelu, rakentaminen, uusperhe, vanha perhe, stressivaivat, valon väheneminen, odottaminen... Työmatkailu aiheuttaa ajoittain jo itsessään työpahoinvointia, lähiopiskelupäivät kuormittavat omatuntoani ja työkavereiden selkärankaa ja kasaantuvat tentit sekä tehtävät omaani. Rakentaminen rassaa fyysisesti sekä henkisesti. Uusperhe tuo omat kuvionsa; aika- ja elämäntaulujen sovittaminen on taiteenlaji. "Vanhassa perheessä" asuminen omansa; haluan kovasti muuttaa pois, mutta samalla mietin, että miten vanhempani sitten pärjäävätkään! Stressivaivoina iki-ihanat migreeni, unettomuus ja ylianalysointi. Pimeys imee energiaa ja singauttelee tielle jäätä sekä metsäneläimiä. Ja kaiken kruununa Odottaminen, että kaikki projektit valmistuisivat ja vahvistuisivat, että ne kaukaisimmatkin unelmat toteutuisivat...

Elämän syksypuolta...

 Ääshh, aloitetaanpa uudestaan! Työmatkalla minulla on aikaa purkaa työpäivä, opiskelu motivoi ja innostaa. Rakentamisessa parasta on se, että saa itse suunnitella ja tehdä. Uusperhe ja vanha perhe kasvattavat yhteisöllisesti, toivottavasti laajentavat elämännäkemystä ja antavat kantavia eväitä elämänreppuun. Vanhaan perheeseen palaa muutettuamme rauha ja omanlaisensa rytmi. Kokiessani stressiä tunnen, olen ja elän. Pimeällä on ihana sytytellä kynttilöitä ja käpertyä viltin alle. Ja mitä se elämä olisi, jos kaiken saisi heti ja vaivatta?? Odottaminen kuuluu elämään oleellisena ilon tuplaajana. Työkaveriani sekä monia muita lainatakseni: "Murheiden määrä on aina vakio." Niin totta.


Sillä välin, kun viimeksi tänne ajatuksiani hahmottelin, on tapahtunut paljon. Olemme menneet naimisiin ja ostaneet tontin. Positiivisia ajatuksia on tarpeen tarkoituksella viljellä, muuten negatiivinen energia valtaa olemuksen. Mieheni tiivisti mielestäni positiivisuuden ytimekkäästi. Herätin hänet aamulla ja huoneessa tuoksui voimallisesti hänen eilisen lounaansa valkosipuli. Tokaisin huvittuneena hänen tuoksuvan kuin rytökärpän pesä (edesmenneen setäni lohkaisuja, rauha hänen sielulleen), johon mieheni vastasi: "Mutta tiedätkös, mikä sinä sitten olet. Sinä olet skunkin vaimo." <3

I did it!

Elämäntyytyväisyyttä etsimässä

Kaikki on ihan hyvin, paremmin kuin hyvin. Minulta ei puutu mitään. Verrattuna köyhempiin ja huono-osaisempiin maihin, elän jopa luxuselämää. On koti, perhe ja työtä, ruumiin- ja hengenravintoakin. Elän ns. normielämää, jotain kuitenkin uupuu omasta mielestäni, kaippa muidenkin mielestä. Tunnen oloni välillä siipirikoksi, puolikkaaksi. Toisaalta joskus tuntuu, että uusperhe ei ole normielämää ja joskus se nykypäivänä taas jo onkin. Joskus, kun meidän uusperheeseemme kuuluvat lapset kutsuvat minua nimellä julkisella paikalla, tunnen huonommuutta tai jopa häpeää. Ajattelevatko kuulijat, että olen pahis, ydinperheen rikkoja? Tai miksei minulla ole omia lapsia? Osaavatko ihmiset olla luokittelematta? Kuka normit päättää?

Kävin lauantaina Kummipojan synttäreillä, joilla oli lämmin tunnelma ja talo täynnä lapsia. Ja vaikka minulla oli hyvä olla, jotain pientä suruakin liikahti. Sunnuntaina kävin mummullassani, joka on vuosia, vuosia sitten palanut. Tontilla ei ole enää mitään, vain kivijalka. Tätini järjestivät mummulan paikalla iloiseksi tarkoitetun muisteluhetken ja sielläkin minua itketti. Nostalgia valtasi mielen ja lietsoi ajatuksia suuntaan, johon on helppo upota.

Vika on omassa päässäni. Miksi en ole tyytyväinen tähän kaikkeen mitä minulla on, vaan pyrin täydellisempään? On niin vaikeata luopua unelmasta. Unelmasta luopuminen? Se on tuonut ainakin pyrkimystä ymmärtää muita, jotka heijastelevat omaa luopumistaan tai ehkäpä menetystäänkin heittelemällä pahoja sanoja tai tekoja. Suruakin. Vai kiinnipitäminen? Pitämällä kiinni jaksan eteenpäin. Olen tyytyväinen elämääni, koska onhan se rikas ja onnellinenkin, tunteet vain menevät ylä- ja alamäkeä. Sitähän se elämäntyytyväisyys kai juuri onkin; ylä- ja alamäkien hyväksymistä, ei täydellisyyttä. 

Siipirikko