torstai 14. heinäkuuta 2011

Siivet ja juuret

En oikein tiedä, onko fiilis hyvä vai ei, siivetön, juureton, siivellinen vai juurellinen?? Saimme asunnon niin nopeasti myytyä, että hätäratkaisuna muutimme väliaikaisesti vanhemmilleni. Niin, tiedän, takaisin Kotiin!! Sinne, mistä olen lähtenyt parikymmentä vuotta sitten tuli hännän alla suureen maailmaan. Väestörekisterikeskuksenkin nettimuuttolomakkeeseen minun piti runoilla ja selitellä muuttoani monisanaisesti tilapäiseksi, ihan kuin joku toimihenkilö siitä välittäisi. Aivan mielettömän ihanaa, että vanhempani ottivat minut takaisin siipiensä suojaan. En vain tullut ihan yksin; mukanani tuli mies, 2 lasta ja miljoona muuttolaatikkoa sekä huonekalua! Onneksi on vanha pirtti ja navetta, johon tavarat mahtuivat. Ja Äidin ja Isän suuret siivet.

Juuret.
Lapset nauttivat maatilan suuresta pihasta, mies siitä, että omassa pihassa voi harjoitella ampumista ja minä maaseudun hiljaisuudesta sekä luonnon läheisyydestä. Ja tilaa on kaikille! Mieheni ja minä asumme vanhaa huonettani, niin paluu juurille! Ihaninta on kuitenkin se, että suoraan ovesta astuessa on luonto ihan nenän edessä. Mustikat saa poimintatuoreina, mattoja voi pestä pihassa omaan tahtiin, autoja menee vain muutama päivässä ja Tyyne-koiran kanssa voi lähteä iltalenkille pyjamassa!

Matonkuivausteline ála Yrri

Onhan tässä kuitenkin opettelemista, kaksi ja joskus kolmekin sukupolvea saman katon alla. Erilaiset rytmit ja tavat, mutta ehkä sopu sijaa antaa. Ja etsimämme tontti tai talo löytyy toivottavasti nopeasti, jotta voi taas levittää omat siipensä!

Isän ja Äidin pakettiauton kyydissä istun keskellä, enkä voi sille mitään, että tulee vähän vanhapiikafiilis. Voi kun olisi jokin kyltti auton katolla, mihin kirjoitella selvitykseksi vastaantuleville kotiseudulla, että miksi tässä istun: "Olen lomalla, mieheni on jo töissä, siskollani on toinen automme, siksi tässä istun ja ihan vaan väliaikaisesti!" Vanhat koulukaverit ja tutut ovat kuulleet juttua, että olen muuttanut takaisin kotiin ja kysyneet siitä kirkonkylän kaupassa Äidiltäni. Äiti on myöntänyt asian, mutta ei ole selvittänyt, että miksi! Ou nou, mitä ne nyt minusta ajattelevat! Maitojunalla takaisin tuli se Niämelän plikkakin!

Siivet.

No, juuret ja siivet. Ilman niitä minua ei olisi.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Taianomaista ja leppoisaa mittumaaria kaikille!

Ihanimmat ruusut

Vuosia sitten juhannus oli erilainen! Suunnitelmia kavereiden kanssa, mihin mennään, missä parhaat festarit tai mökkikekkerit, missä yövytään, mitä juodaan (ikinä en ole tarvinnut paljon mieleni isompaan iloitteluun, nykyään riittää pari siideriä), mitä puetaan päälle... Ne olivat ihania, oman aikansa parhaita aikoja, muistoihin painuvia. Nyt pääasiana on ruoka ja rauha. Suuntana mökki lasten kanssa, pääasiana yhdessäolo, sauna ja järvi. Tämän hetken parasta aikaa, aikanaan muistoihin painuvaa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, jonka parhaiten tietää sydän, mieli ja kroppa.

Peikon osuvin sanoin; muistoihin painuvaa juhannusta!

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

-Tove Jansson

Suomimaisemaa


Aurinkokin on luvannut vilahtaa...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kesä ja kiireettömyys!

Veden ääressä rauhoittuu.



Kesää kaikille aisteille...
Kesällä nautitaan lämmöstä ja ulkoelämästä, ollaan luonnon lumoissa. Parasta on myös kiireettömyys. Se, että heräämisen jälkeen voi rauhassa nauttia aamupalan ja sitten lähteä sinne, minne nenä näyttää tai jäädä juuri siihen, mihin haluaa. Eikä tarvitse edes lähteä kauas, läheltä löytyy kaikkea kaunista, joskus eksoottistakin. Voi hypätä autoon ja löytää matkalta kaikenlaista mielenkiintoista. Tai pakata eväät ja hyvän kirjan reppuun, patikoida kansallispuistoon, rauhaisan ja jykevän ikitammen alle. Auringonlasku laiturin nokassa veden liplattaessa, sitäkin on mukava muistella pakkasen taas paukkuessa nurkissa. Yhdessäolo, luonnonhelma, vanhat hytittömät traktorit, mansikkamaito -kesä on aito. Ihanaa, kiireetöntä kesää kaikille!
Max nauttii kesästä

Metsämansikkasatoa odotellen...

Joskus voi vain hypätä autoon ja katsella kaunista Suomi-maisemaa...

I <3 hytittömät vanhat traktorit!

Kotiinkin voi jäädä...





Kuitenkin tarkkana kuin kasvavat porkkanat!

Kävellen tai pyöräillen säästää luontoa, ei aina tarvitse lähteä kauas...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Myrsky -liian lähellä

Myrsky, syöksyvirtaus osui kohdallemme. Olo tuntui pieneltä ja itku poltteli silmäkulmia. Aurinko paistoi ensin täydeltä terältä, mutta hetkessä taivas muuttui myrskynvioletiksi. Ajoimme mieheni kanssa, silloin tietämättämme, aivan myrskyn perässä, ihmettelimme vain puiden roskista täyttynyttä tietä, jota ei paikoitellen näkynyt ollenkaan risujen, käpyjen ja lehtien alta. Kumpainenkin ajatteli ääneen: "Onpas tuuli puhaltanut, en ole ikinä nähnyt tällaista aikaisemmin! Ihme, ettei puita ole katkennut..." Kilometrin ajettuamme puita sitten olikin katkeillut, matkamme vanhempieni luo tyssäsi siihen. Onneksi edellämme ajavalla oli kirves matkassa ja läheisestä talosta tuli isäntä moottorisahan kanssa. Matka jatkui, mutta katkesi taas tielle kaatuneeseen puuhun. Käänsimme auton ja yritimme toista kautta, jossa puita olikin katkeillut kuin tulitikkuja ja kaikki näytti aivan kuin sodan jäljiltä. En onneksi ole sodan jälkiä nähnyt kuin televisiokuvista, mutta tunne oli vahva, tämä oli kuin sodanjälkeistä kuvaa... Syöksyvirtauksesta oli kulunut muutama minuutti; maasta ja metsästä nousi harmaa höyry ja oli aivan hiljaista. Metsää, kirjaimellisesti metsää, oli kaatunut, sillä puita oli tiellä sadoittain, niin pitkälle kuin silmä kantoi. Jäljellä oli vain peukalonpään kokoisia rakeita, juuriltaan revityt tai puolesta välistä katkenneet surulliset puut sekä aavemainen hiljaisuus. Ne koivut, lepät, männyt ja kuuset, jotka eivät olleet kaatuneet, olivat kallellaan myrskyn suuntaan. Luonto oli aivan hiljaa: "Jos olemme paikallaan ja ihan hiljaa, se ei ehkä tule takaisin...". Sitten tuli hätä! Ovatko kaikki läheiset ja tuttavat kunnossa?? Jos joku onkin jäänyt puiden alle! Sitten soittoja sinne ja tänne! Olimme aikeissa lähteä rämpimään kaatuneiden puiden sekaan, mutta onneksi palokunta tuli paikalle. Sitten tulivat järkytys ja jossittelut: "Mitä jos vanhempani olisivat olleet lenkillä Tyyne-koiran kanssa juuri tässä kohtaa?? Mitä jos olisimme itse ajaneet tästä viisi minuuttia aikaisemmin?? Mitä jos joku lapsi olisi ollut pyörällä matkalla läheisestä koulusta kotiin?? Mitä jos?!!" Itku tuli, olo tuntui pieneltä vahvojen ja armottomien luonnonvoimien edessä. Onni onnettomuudessa oli, että ihmisvahinkoja ei kuitenkaan tullut, aineellisia vahinkoja sitäkin enemmän. Metsä ja talot näyttivät pelokkailta myrskyn jälkeen, kiitollisina siitä, että myrsky oli ohi. Ihmiset keskustelivat myrskystä järkyttyneinä, kaikki toivoivat, että myrskyjä ei enää ikinä tulisi. Tällaiset myrskyt eivät ole kuuluneet Suomeen, niiden on kuitenkin ennustettu yleistyvän ja voimistuvan. Tämä oli muistutus meille ihmisille siitä, että ympäristötekomme ovat vaikuttaneet luontoon sekä ilmastoon. Olisiko aika tehdä enemmän? Kiitollisena siitä, että selvisimme säikähdyksellä, en kuitenkaan osaa nauttia tulevasta hellekesästä, ilman ajatusta, mitä jos... Nyt sunnuntaina paistaa aurinko, taivas on kesänsininen, linnut laulavat, kimalaiset pörisevät ja sireenit tuoksuvat, vaikea uskoa, että neljä päivää sitten myrsky otti vallan...
Myrskyn reitti





sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ujo morsian vai Carrie Bradshaw??

Tuomen tuoksua
Pörinävaahtera
Ihaninta aikaa! Sateen jälkeen, juuri nyt! Tuoksut, valo, kimalaisten pörinät, traktorit pelloilla, mullan tuntu, kukkien valinta ja vihreät versot! Luonto on kuin nuori, ujo morsian, joka odottaa hääkellojen soittoa, puhjetakseen sitten täyteen kukoistukseensa kielokimppu vapisevassa kädessään... Vai onko luonto sittenkin vuosi vuoden jälkeen kuin Carrie Bradshaw Vera Vang loistossaan?? Kaikki eivät kestä tätä jokavuotista luonnon eloon heräämisen ylistämistä, mutta minä kestän! Nautin joka hetkestä suunnattomasti kaikilla aisteillani ja huoletkin ikään kuin painavat puolen vähemmän! Eläköön versot, vehreys ja Valmetit!

Kissankorvilla

Täältä tullaan!

Tämä ei ole Valmetti, tämä on Viiatti!

Kesä tulee!




lauantai 7. toukokuuta 2011

Elämänpolkua...

Pitkästä aikaa täällä taas! Välissä on ollut Kreetan reissu, eduskuntavaalit, seitsemänvuotiaan synttärit ja äitipuolen haasteita! Kaikkea on ollut ihan riittävästi! Kreetan matka oli tervetullut breikki arkeen; riitelimme (kunnolla) mieheni kanssa vain kerran ja aurinkokin lopulta helli meitä. Seitsemänvuotiaan kakku onnistui, valitsemallaan päällisellä tietysti. Eduskuntavaalien tulos oli aimo pamaus. Omaa ehdokasta oli vaikea löytää; kuka ajaisi juuri minun asiaani tai edes osaa niistä?? Valitsemani ehdokas ei päässyt läpi. Valitessani elämänpolkuuni myös äitipuoleutta, tiesin sen olevan haastavaa, mutta tunnepuolta osasin vain arvailla…
Kreetan aallot
Eräässä artikkelissa kirjoitettiin mielestäni osuvasti; äitipuolen tulee olla mukava, ihana ja NÄKYMÄTÖN. Tämä osuu naulan kantaan! Lapsille en ole näkymätön, enkä onneksi heidän Isälleenkään. Muille osapuolille olen välillä kuin ilmaa. Kelpaan kyllä hoitamaan lapsia, mutta jos ilmaisen mielipiteeni aiheellisista asioista, niin jopas riemastutaan, koska en ole huoltaja. Päivähoito taiteilee uusperheiden välissä, mitä kenellekin sanoa. Pienellä paikkakunnalla kaveruus menee vaitiolovelvollisuuden yli. Minut on saatu itkemään, vaikka olen yrittänyt kaikkeni tehdä näiden lasten puolesta. En tarkoita olevani parempi ketään, en pyhimys, en kaikkitietävä, nämä ovat vain minun kokemuksiani, en yleistä. Arvostan suunnattomasti kaikkia Äitejä; Teillä on maailman rankin, mutta palkitsevin työ. En ole Rautarouva tarkoituksellisesti, omiani puolustan silti viimeiseen hengenvetoon. Ja onko kukaan ajatellut, että elämä on osoittanut minulle juuri nämä mieheni lapset?? Koska omien lasten saaminen ei aina ole ihan päivänselvää.
Synttärikakku seitsemänvuotiaalle
Olenkin ajatellut asettua kansanedustajaehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa, ajamaan omiani ja monen muun kanssamatkustajan asioita. Perheiden, uusperheiden ja päivähoidon asioita. Ehkä mukaan mahtuisi muutakin tärkeää. Vitsailen ehdokkuudesta, mutta tietyllä tapaa ajatus mahdollisuudesta ajaa asioita antaa minulle myös rauhaa...
Joka tapauksessa Ihanaa Äitienpäivää! Äideille, mummuille, äitipuolille, puolikkaille äideille, äidiksi haluaville, sijaisäideille, kummiäideille, kaikille! Luulen, että meissä kaikissa asuu huolehtiva emo, vaikka kaikilla ei lapsia ole tai niitä ei ole heille suotu. ÄITI – maailman kaunein sana.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Stop and go?!!

Kotini on pysähdystilassa! Tätä kotia en enää halua hirveästi keväistää, koska uusi koti on etsinnässä ja toivottavasti pian löytymässä. Koti on tällä hetkellä ikään kuin odotusmoodissa; oven aukaistessa näkymä ja tunnelma on jotenkin vaisu. Ikään kuin kodinhenkikin tietäisi, että kohta väki vaihtuu, eikä sekään enää viitsi panostaa nykyisiin asukkeihinsa... Ilmakin on harmaa. Yritän kuitenkin vielä pienillä piristeillä herätellä kaikkien spirittiä ja jaksaa tätä loskavaihetta. GreenGaten Fay White -lattemuki sai kaverin, narsissit herättävät keltaisellaan, Ullan Unelmasta tilattiin Hello Kitty -kakun päällinen seitsemän vuotiaan synttäribaakelsiin ja pajunkissat ennustavat kevättä. Koti lataa akkuja joka tapauksessa, koska "There´s no place like home."!
Tyyne ja kissat

Arabiat, Fay White ja Chloe off White
There´s no place like home!





Voimia kaikille loskan ja harmauden keskelle: kyllä se kevät kohta keikkuen tulevi! :)