Myrsky, syöksyvirtaus osui kohdallemme. Olo tuntui pieneltä ja itku poltteli silmäkulmia. Aurinko paistoi ensin täydeltä terältä, mutta hetkessä taivas muuttui myrskynvioletiksi. Ajoimme mieheni kanssa, silloin tietämättämme, aivan myrskyn perässä, ihmettelimme vain puiden roskista täyttynyttä tietä, jota ei paikoitellen näkynyt ollenkaan risujen, käpyjen ja lehtien alta.
Kumpainenkin ajatteli ääneen: "Onpas tuuli puhaltanut, en ole ikinä nähnyt tällaista aikaisemmin! Ihme, ettei puita ole katkennut..."
Kilometrin ajettuamme puita sitten olikin katkeillut, matkamme vanhempieni luo tyssäsi siihen. Onneksi edellämme ajavalla oli kirves matkassa ja läheisestä talosta tuli isäntä moottorisahan kanssa. Matka jatkui, mutta katkesi taas tielle kaatuneeseen puuhun. Käänsimme auton ja yritimme toista kautta, jossa
puita olikin katkeillut kuin tulitikkuja ja kaikki näytti aivan kuin sodan jäljiltä. En onneksi ole sodan jälkiä nähnyt kuin televisiokuvista, mutta tunne oli vahva, tämä oli kuin sodanjälkeistä kuvaa... Syöksyvirtauksesta oli kulunut muutama minuutti; maasta ja metsästä nousi harmaa höyry ja oli aivan hiljaista. Metsää, kirjaimellisesti metsää, oli kaatunut, sillä puita oli tiellä sadoittain, niin pitkälle kuin silmä kantoi. Jäljellä oli vain peukalonpään kokoisia rakeita, juuriltaan revityt tai puolesta välistä katkenneet surulliset puut sekä aavemainen hiljaisuus. Ne koivut, lepät, männyt ja kuuset, jotka eivät olleet kaatuneet, olivat kallellaan myrskyn suuntaan. Luonto oli aivan hiljaa: "Jos olemme paikallaan ja ihan hiljaa, se ei ehkä tule takaisin...". Sitten tuli hätä! Ovatko kaikki läheiset ja tuttavat kunnossa?? Jos joku onkin jäänyt puiden alle! Sitten soittoja sinne ja tänne! Olimme aikeissa lähteä rämpimään kaatuneiden puiden sekaan, mutta onneksi palokunta tuli paikalle. Sitten tulivat järkytys ja jossittelut: "Mitä jos vanhempani olisivat olleet lenkillä Tyyne-koiran kanssa juuri tässä kohtaa?? Mitä jos olisimme itse ajaneet tästä viisi minuuttia aikaisemmin?? Mitä jos joku lapsi olisi ollut pyörällä matkalla läheisestä koulusta kotiin?? Mitä jos?!!" Itku tuli, olo tuntui pieneltä vahvojen ja armottomien luonnonvoimien edessä. Onni onnettomuudessa oli, että ihmisvahinkoja ei kuitenkaan tullut, aineellisia vahinkoja sitäkin enemmän. Metsä ja talot näyttivät pelokkailta myrskyn jälkeen, kiitollisina siitä, että myrsky oli ohi. Ihmiset keskustelivat myrskystä järkyttyneinä, kaikki toivoivat, että myrskyjä ei enää ikinä tulisi. Tällaiset myrskyt eivät ole kuuluneet Suomeen, niiden on kuitenkin ennustettu yleistyvän ja voimistuvan. Tämä oli muistutus meille ihmisille siitä, että ympäristötekomme ovat vaikuttaneet luontoon sekä ilmastoon. Olisiko aika tehdä enemmän? Kiitollisena siitä, että selvisimme säikähdyksellä, en kuitenkaan osaa nauttia tulevasta hellekesästä, ilman ajatusta, mitä jos... Nyt sunnuntaina paistaa aurinko, taivas on kesänsininen, linnut laulavat, kimalaiset pörisevät ja sireenit tuoksuvat, vaikea uskoa, että neljä päivää sitten myrsky otti vallan...
 |
| Myrskyn reitti |
