torstai 25. joulukuuta 2014

Pieniä ihmeitä päivä täynnä

Auto varoitti jäähdytysnesteen olevan liian matalalla, kun piti lähteä viime hetken ostoksille ruokakauppaan. Jäähdytysnesteitä on kolmea eri väriä, punaista, vihreää ja sinistä, niitä ei saa sekoittaa keskenään. Autoon tarvittiin vihreätä, meillä oli varastossa vihreätä jäähdytysnestettä. Kaupasta oli luumuhillo loppunut ja minulla huono omatunto aaton kauppareissusta. Myyjillä oli tonttulakit päässään ja onneksi vain lyhyt työpäivä, Äidin varastosta löytyi sitä hilloakin. Oli joulu tai arki, peräluukussa ajavia löytyy aina. Tällä kertaa Länsilinjojen bussikuski 40:n alueella luukussa kiinni. Alamäessä edestäni joku päätti kääntyä, bussikin ehti jarruttaa, eikä tullut peräänajoa. Eilen pimeällä haettu kuusi näytti metsässä hyvältä, tänään vähän toispuoleiselta, mutta lasten koristelemana kauniilta. Jaksoin touhottaa kaiken valmiiksi, vaikka yöunet ovat viime aikoina jääneet vähiin, jaksan valvoa vieläkin, kun talo on hiljentynyt. Lyytin juoksu alkoi, housut löytyivät ensimmäisellä yrittämällä. Lyyti loukkasi tassunsa, suostuu pitämään sukkaa tupon päällä. Kuljemme saunaan vielä ulkokautta, Onni toivoi eilen, että Pukki toisi saunatakin. Pukki toi. Fanni on ollut korkeassa kuumeessa, tänään kuume laski. Toivoin lahjaksi kirjaa, sain kaksi. Joulupöydän äärellä oli tänään läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset, ruoka oli parasta ikinä, yhdessä tehtyä. Tunnelma oli lämmin. Päivä oli pieniä ihmeitä täynnä, johtuneeko joulun taiasta. Toivon, että kaikilla on ollut onnistunut ja ihmeellinen joulu. Toivon, että tuleva vuosi tuo vain hyvää ja hyvyyttä myös itsessäni, ehkäpä sen kaikista eniten toivomani pienen ihmeen, tavalla tai toisella. Ihanaa joulua Sinulle, tuokoon uusi vuosi toivomasi ja kaiken onnen tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ruusuja ja risuja!